Päivän Pariisi
Passi ja hammasharja, passi ja hammasharja…
Alle 12 tuntia, että suuntaan kohti PARIISIA! Laukut on pakattu ja mukaan pääseet vaatteet ovat läpäisseet äärimmäisen tiukan seulan. Tällä kertaa oikeasti suunnittelin asut etukäteen. En millään jaksanut toistaa edelliskertaisen pariisinmatkan pakkaustekniikan tulosta. Mukana oli tuolloin 7 hametta mutta vain harvoihin edes jotenkin sointuva yläosa. Ei yhtään pitkähihaista mutta kuusi erilaista juhlatoppia:D Tosin, sainpahan hyvän tekosyyn käyttää kaverini mielettömiä vaatteita:) Kaiken lisäksi onnistuin tällä kertaa ahtamaan suurimman osan vaatteistani käsimatkalaukkuun ja rinkka lähtee ruumaan puolityhjänä. Aaah! Milläköhän kaikella kivalla saan täytettyä sen?
Eksyinpän tänään myös Glitterin aleen. Sain Shandin blogista vihjeen, että sieltä saattaisi löytyä jotain kivaa muikealla alella. No, löytyihän sieltä…
-75& ihanuusalella noukin mukaani herkullisen punaiset nahkahansikkaat (noin. 5,5 euroa) ja kaksi “kaulakännykkäpussia” maksoivat reilun euron kappale ja olivat vain liian suloisia ohitettavaksi. Lisäksi tuollaiseen saan huomenna tungettua kätevästi kännykän ja electronin piiloon, kun seikkailen Pariisin metroverkossa:)
Nuo nahkahanskat olivat varsinkin mahtilöytö koska onnistuin unohtamaan edelliset hansikkaani bussin penkille yhdessä valkoisen neulebaskerini kanssa. Harmittaa vieläkin oma tyhmyys. äsh.
Mutta..Nyt menen nukkumaan muutaman tunnin kauneusunet:) En lupaile Pariisista postauksia mutta saattaa olla, että täällä välillä pistäydyn jotain laittamassa:)
Näkymisiin viimeistään 2.4 kuluvaa vuotta:)
-Jonna
Farkkuilua laukkuilun sijaan
Koin tänään suuren henkisen kamppailun. Kaikki varmaan tietävät ne joka toisella ihmisellä olalla roikkuvat Longchampin laukut? No, olen puolisalaa haaveillut sellaisesta laukunretaleesta jo pari vuotta. Aikoinaan pääsykoepuurtamisen aikana jopa lupasin sellaisen itselleni jos koulun ovet aukenevat. No, aukenivathan ne mutta laukkua en ikinä hankkinut. Sainpas tuossa pääsiäisloman aikana sitten käsiini 40 euron lahjakortin Stockmannille ja päätin vihdoinkin täyttää pitkällisen kaipaukseni kun kerran saisin lahjakortilla korvattua puolet veskan hinnasta. Tänään luentojen välisellä tauolla marssin iloisesta kohti vanhaa kunnon minkkiturkkimummojen täyttämää Stockaa ja laukkuosastoa. Alkoi pitkä ja harras värien vertailu. Hipelöin vuoroin ruskeaa, punaista ja vihreää laukkua. Testasin jokaista olallani ja kädessä roikkumassa. Olin jo päätynyt punaiseen kun aloin pohtia, miksi koko touhu tuntui niin vastenmieliseltä ja “pakolliselta”. Ajatus kokonaisen 40 euron tuhlaamisesta teki mahan kipeäksi. Tutkailin uudelleen käsissäni olevaa laukkua. Olihan se IHAN kiva mutta 40 euroa? Kokonaisuudessaan 80? Pidinkö oikeasti laukusta vai vain ajatuksesta omistaa sellainen laukku? Vein kassin takaisin telineeseen ja olo keveni heti.
Stockmannin kirkkaiden valojen alla pohdin, mitä oikeasti tarvitsen. FARKUT! Ne H&M:ltä hankkimani muuttuivat kasaksi löysää kangasta heti ensimmäisen pesun jälkeen. Eivätkä edes söpösti “poikaystäväfarkku”tyyliin vaan ennemmin “hankittu pimeässä käsikopelolla”. Suuntasin askeleeni One Wayhin. Jo ovella minua tervehti kyltti alennetuista Dieselin farkuista. Kaappasin yhdet mukaani ja painuin sovituskoppiin. 15 minuutin kuluttua poistuin kaupasta uusien farkkujen onnellisena omistajana. Alkuperäinen hinta oli 120 euroa, stockakortilla 95, miinutettuna 40 lahjakortti. Oman osuuteni, 55 euron maksaminen ei tuntunut pakolta vaan mitättömältä muodollisuudelta. Kävellessäni takaisin yliopistolle bongasin yhdeksän Longchampia. Tunsin pienen kateuden pistoksen mutta farkkukassin iloinen heilunta häivytti sen nopeasti. En edes malttanut odottaa kotiin saakka vaan vaihdoin farkut päälleni jo koulussa, käyttäen yliopiston vessaa pukukoppinani:)
toppi – NafNaf
huivi – Lindex
FARKUT – Diesel
Hello Kitty-sukat – H&M
rannekoru – Snö of Sweden
Opin muuten eilen, että en taida olla kovinkaan kypsä 23-vuotias. Leikimme hoidokkieni kanssa legoilla “taistelua” ja täytyy tunnustaa, että minua nyppi aivan suunnattomasti, kun heti alussa sanottiin “Sovitaanko, että me sit voitetaan ja sä häviit.” Ei ole reilua! Oli siinä sitten kivaa seurata kun oma taistelulaiva revitään tuusannuuskaksi kun näiden viisi-ja kolmevuotiaiden teoksiin ei saanut edes koskea. “Sovitaan, että rajan tälle puolelle ei saa hyökätä.” Arvatkaapas vaan kummalla puolella rajaa oma alukseni oli?
Eipä muuta tällä kertaa…( paitsi, että arvatkaas kuka lähtee YLIHUOMENNA PARIISIIN?!)
Jonna:)
Mämmin väriä kunnioittaen
Ne kriminologian muistiinpanot kummittelevat parhaillaan vieressäni mutta voi, että kun ei millään jaksaisi! Vatsa pömpöttää kaikenmaailman herkkuja ja päälimmäisin ajatus olisi käydä pitkäkseen sohvalle ja antaa television aivottomuuksien kuljettaa jonnekin ihan muualle. Ainakin kauemmas kuin pohdintaan siitä, miksi osa ihmisistä tekee rikoksia ja miksi lakeja noudatetaan. Äh!
Äidin ruokaihanuuksia ahdoin masuuni kokoruskeissa vaatteissa. Tämä nahkahameeni teki yllätys comebackin vaatekaappini perukoilta kun tajusin nostaa sen vyötärölle leveän vyön kanssa:) Ihanaa tehdä vaihteeksi löytöjä omasta kaapista ilmaiseksi! Mamman Moskovanpadan (järjettömän hyvää) äärellä selostin pikkuveljelleni myös hänen omien tupareidensa tapahtumia. Veliparalta oli kadonnut muisti mutta onneksi oli olemassa isosisko, joka imi itseensä (boolin lisäksi) jokaisen juorun ja tapahtuman kyseisissä bileissä;) Joskus järjettömästä uteliaisuudestani on siis jotain hyötyä. (siinä vaiheessa kun löysin itseni tupareissa kaivamassa veljeni kaappia, tajusin miksi minua ei ole aiemmin kutsuttu kylään;) )
Paetakseni vielä hetkeksi huomista kuulustelua, päätin tarttua saamaani haasteeseen:
1 Aloitetaan perusasioista. Nimi? Jonna (Vaihtelevasti myös Jonsku tai Jonnaponna)
2 Ikä? 23 kilahti kasaan viime syyskuussa:)
3 Muotiblogisi ikä? Kolme ja puoli kuukautta.
4 Asuinpaikka? Espoo
5 Idolisi? Teini-iän hetken kestäneen The Moffatsin fanituksen jälkeen ole jättänyt tämän puuhan suosiolla muille:)
6 Lempivaatemerkkisi? Olen tosi epämerkkitietoinen. Näistä peruskaupoista tykkään eniten Zarasta.
7 Lempikenkämerkkisi? Vagabond
8 Lempikauppasi, Zara
9 Lempikauppasi, joka löytyy ulkomailta? Forever 21 ja Naf Naf
10 Miksi aloitit muotiblogin kirjoittamisen? Törmäsin pariin muotiblogiin ja hetken pohdinnan jälkeen päätin laittaa oman pystyyn:)
11 Seuraatko muiden muotiblogeja? Noin kymmentä säännöllisesti ja toistakymmentä vähemmän säännöllisesti.
12 Jos kyllä, seurasitko niitä jo ennen omaasi? Muutaman kuukauden juu:)
13 Kuinka paljon kulutat rahaa vaatteisiin kuussa? Satasen molemmilta puolin. Toisinaan vierailen siellä kakkosellakin alkavassa luvussa:)
14 Entä kenkiin? 40 euroa? Ei ainakaan enempää. Ostan tosi harvoin mitään kalliita kenkiä. Kaivelen alennuskoreja ja käyn kirppiksillä.
15 Entä hiuksiisi? Alle kympin. Pitäisi kyllä ruveta panostamaan edes muutaman euron enemmän.
16. Entä asusteisiin? Tässä olen tosi pihi. Ostan lähes kaiken alennuksesta tai kirppiksiltä.
17 Kuinka tärkeitä asusteet ovat sinulle? Ihailen aina muiden harkittuja asusteita mutta olen itse hirvittävän laiska panostamaan tähän. Huiveilla tykkään leikkiä.
18 Kuvaile tyyliäsi! (huom, vastaus ei saa olla ‘en osaa’ tms.) Tyttömäisen asiallinen. Olipas oudosti sanottu. Olen hirvittävän huono tälläisissä vastauksissa:)
19 Onko tyylisi muuttunut vuoden sisällä? Olen löytänyt jälleen hameet! ja olen tästä löydöstä järjettömän innoissani:)
20 Jos kyllä, miten? ^
21 Oudoksutaanko ulkonäköäsi koskaan? Koulussani pukeudutaan aika “viralisesti” ja tunsin saavani muutaman oudoksuvan katseen kirkkaan violeteilla sukkiksillani. Yleensä en kuitenkaan ole mitään erityistä oudoksuntaa havainnut:)
22 Oletko joutunut vaikeuksiin tyyliisi uppoavan rahamäärän takia? Hih, pari kertaa olen kyllä pähkäillyt postimyyntilaskujen kanssa:) ja silloin kun huomasin nostaneeni turhaan opintolainaa ja tuhlanneeni sen vaatteisiin:D Yleensä olen kyllä aika tiukkis siinä, että siirrän laskuihin menevän rahan heti eri tilille.
23 Kuinka usein päivität blogiasi? Olen aika vakiintunut tuohon joka toinen päivä-tahtiin.
24 Oletko koskaan harkinnut muotiblogisi lopettamista? Aloitin blogin aluksi joululoman virkistykseksi ja tammikuussa sitten tein päätöksen jatkaa sen pitämistä.
25 Jos kyllä, miksi? -
26 Kuinka paljon muoti vaikuttaa tyyliisi? Huomaamattani paljonkin. En erityisemmin seuraa “huippumuotia” mutta nappaan uusimmat jutut aika nopeasti muiden päältä,sarjoista tai lehdistä:)
27 Luetko paljon muotilehtiä? Juu.
28 Jos kyllä, mitä? Olivia, Trendi, Vogue
29 Jos kyllä, ostatko irtonumeroita vai tilaatko? Trendiä tilaan ja Olivian olen suunnitellut tilaavani. Muuten irtonumeroita.
30 Teetkö koskaan itse vaatteita? Hihihih, minä vai? En.
31 Kallein vaatteesi, jonka omistat tai olet omistanut? Iltapuku 380 euroa
‘
32 Entä kalleimmat kenkäsi, jotka omistat tai olet omistanut? Olen niin pihi kengisssä, että taitavat olla Vagabondin saappaat 64 euroa:) Eipäs kun! Talvisaappaat 70euroa!
Nyt oikeasti lukemaan…
Jonna
tulppaanitausta:http://www.pensionriskmatters.com/Tulips.jpg















