lauantai 29. marraskuu 2008

Toivepostaus 6: Lainakuteissa

Tähän postausideaan tuli pyyntö kilpailun puitteissa sekä haaste Ninalta. Oli siis aikalailla pakko tehdä pieni tutkimuskierros poikaystävän vaatekaapilla:D Ulos saakka en näissä kokonaisuuksissa päässyt mutta rehellisesti voisin jopa harkita ykköstä ja kakkosta ihan julkisillakin paikoilla esiteltäväksi. Oli myös kiva haaste senkin vuoksi, että sain todeta ainakin toistaiseksi olevani hoikempi kuin poikakaveri (joka siis omaa jotain maagisia kalorinhylkimisvoimia). Ainiin! ja päätin tyytyä omiin kenkiin. Ainakaan toistaiseksi poikaystäväni ei siis tietojeni mukaan käytä korkkareita:D



Kiemurten täällä muuten ihan hirmuisissa vieroitusoireissa! Tuli tässä tosiaan alle kahdessa vuorokaudessa ahmittua läpi Twilight -sagan Houkutus, Uusikuu ja Epäilys. Nyt olisi ihan hirvittävä hinku päästä kiinni neljänteen kirjaan, Breaking Dawn mutta argh, olin tuossa päivällä niin ääliö, että en voinut päästää Epäilystä käsistäni edes sen aikaa, että olisin käynyt ostamassa neloskirjan. Idioottijonna. Nyt sitten kieriskelen täällä tuskissani ja odotan huomista puoltapäivää, että kaupan ovet aukeavat ja päästävät minut tuskistani:D

Kommenttipuolella oli joku toivonut hiukan selvennystä näiden kirjojen juonesta ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se on, että 17-vuotias Bella muuttaa isänsä luokse Forksiin, Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan pikkukaupunkiin, jossa hän tutustuu Edwardiin, oudon kauniiseen ja kalpeaan poikaan. Kiinnostavin käänne on tietenkin se, että Edward ja tämän perhe ovat ihmisverestä kieltäytyviä vampyyreja. Bella ja Edward rakastuvat toisiinsa mutta miten suhde etenee, kun Bellan veri tuoksuu Edwardista houkuttelevammalta kuin mikään muu? entä miten ratkaista se, että Bella ihmisenä vanhenee, kun taas Edward on ikuisesti 17-vuotias?
Äh, näitä kirjoja ei oikeasti pitäisi edes yrittää tiivistää. Ideahan kuulostaa ääliömäiseltä (niin ainakin itse ajattelin vuosi sitten kun kaveri hehkutti näitä kirjoja) mutta uskokaa pois, koukuttavampia ja kauniimpia teoksia saa nykykirjoittajilta hakea:)

Vielä sen verran pitää tästä aiheesta jauhaa, että kävin kurkkaamassa nuo tulevan leffan roolitukset ja olin ihmeen tyytyväinen näyttelijöihin. Kun pitää mielessään sen seikan, että eihän kukaan näyttelijä voi olla niin täydellisen kaunis kuin kirjojen teksti vaatii, niin hyvät valinnat oli tehty:)

Nyt voisinkin sitte vaikka hengata tuon poikakaverin kanssa. Ei olla tosiaan paljoakaan “nähty” tässä parina viime päivänä, kun olen vastannut jokaiseen lähestymisyritykseen vihaisella murinalla(kun luen, minulle ei saa puhua tai millään tavoin ylipäätänsä huomioia olemassaoloani) tuolta kirjan kanssa valloittamastani sohvannurkasta

Kivaa lauantai-iltaa!

-Jonna


perjantai 28. marraskuu 2008

Twilight

(tämä ei ole postaus vaan iloinen älähdys!)

Se tunne, että kirja kietoo ympärilleen, että on PAKKO lukea, pakko saada tietää ja elää koko tarina on mahtava. En ole kirjojen suhteen nirso. Minulle on aivan sama saanko tekstin tuottaman euforian Finlanda-palkitusta teoksesta vai Danielle Steelen uusimmasta.

Eilen kävelin kirjastoon tyydyttääkseni jo pitkään päässäni vallinneen uteliaisuuden Stephanie Meyerin Twilight/Houkutus-kirjaa (ja tietty koko sarjaa) kohtaan. Kirjastossa minua tervehti kyseiseen kirjaan kohdistuva kymmenen ihmisen varausjono. Tämä sai uutta lukunautintoa janoavan päänii sen verran ärtyneeksi, että en nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin kävellä Suomalaiseen kirjakauppaan ja lunastaa opus omakseni. Onneksi.

Olen saanut käsityksen, että tämä kirjasarja olisi määritelty nuorten sarjaksi. Eilen kuitenkin minä, 24-vuotias ahmin tuon ensimmäisen kirjan kokonaisuudessaan. Olin totaalisen liimautunut sohvannurkkaan ja kun lopulta oli pakko lähteä käymään muualla, ahmin kirjaa bussissa ja kärsin sen saapuessa pysäkille, koska kävellessähän voi yleensä kyllä lukea mutta jos maan peittää jää, muuttuu touhu hiukkasen itsetuhoiseksi.

Lopulta puoli yhdeltä yöllä pamautin kirjan kiinni. Luettu. Pidin houkutuksesta enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoa! Ja minähän en Harry Pottereita lukuunottamatta yleensä voi sietää yliluonnollisia kirjoja! Mutta tämä kirja oli kuin Cullenit ja Halet, kaunis ja täydellinen. Ja mikä parasta. Tämä oli vasta sarjan ensimmäinen.

Onneksi lompakosta löytyy kirjakaupan lahjakortti, taidan lähteä shoppailemaan lisää euforiaa:)

-Jonna

EDIT// Nyt taitaa jäädä postaus naputtelematta, Twilight-sagan toinen kirja lähenee loppuaan(olen nopea ja pakkomielteinen lukija) ja kolmas odottelee jo kutsuvasti käden ulottuvilla sohvapöydällä;) Antakaa anteeksi fanittavalle kakskymppiselle;)


keskiviikko 26. marraskuu 2008

Toivepostaus 5: Lempparit

Minua pyydettiin kerämään TOP-10 tämän hetken lemppariasioistani :) (nämä listat eivät ole sitten missään erityisessä järjestyksessä)

TOP 10 – ELÄMÄ

1) Yleinen tyytyväisyys. Suomen kaltaisessa mielenterveyden manalassa kannattaa olla onnellinen jos oma pääkoppa ei ratkeile ainakaan kovin pahasti:)

2) Poikakaveri. Se on kiva. Ainakin yleensä.

3) Perhe. Käynyt aivan järjetön mäihä:)

4) Koulu. Opiskelupaikka oli kovan työn takana ja sen vuoksi onkin kahta kivempaa, että ala tuntuu omalta. Vaikka tentit yleensä stressaavatkin ja laiskuuskin pääsee niskan päälle, niin silti koulu ja ylipäätänsä mahdollisuus opiskella on ehdoton jei!

5) Koti. Omaan kotikoloon on hyvä tulla ja ensimmäisen asuinvuoden aikana on sisustuskin jo melkein valmis. Vuosi sitten syksynä olin olosuhteiden vuoksi kolmisen kuukautta virallisesti kodittomana, joten omaa KOTIavainta osaa arvostaa:)

6) Joulu. Kimalteleva kuusi. Kinkkua. Joulutortut. Konvehdit. Yhdessäolo.

7) Ystävät. Osa tosi vanhoja, osa uudempia ja osa aika upouusia. Osa lähellä, osa kaukana. Kaikki rakkaita.

8) Tulevaisuus. Odotan innolla.

9) Lumi. Ulkona hohtavasta valkeasta hangesta tulee mieleen lapsuuden talvet. Kuka tulee mun kanssa lumisotaa?

10) Matkustelu. Ensi kevään Jenkkiläreissu alkoi tänään hymyilyttämään. New York, Washigton DC, ehkäpä taas Indiana:)

TOP 10- kirjat&leffat&sarjat

1) Merri Vik: Lotat. Nyt kun ei mitään akuutteja tenttejä ole lähettyvillä, on ihana hautautua sohvannurkkaan Lottien kanssa. Olen mutuen saanut vihjeen, että pari Lottaa saattaisi löytyä pukinkontista:)

2) Love Actually. Tämä pitää ehdottomasti katsoa taas kun joulukuu alkaa.

3) How I Met Your Mother. Lempisarja heti Frendien jälkeen. True story.

4) Mona Lisa Smile. Kävin aikoinaan katsomassa tämän elokuvan jossain pölyisen hiljaisessa päivänäytöksessä. Ihana.

5)Morsiamen Isä. Rakastan Steve Martinia! (Siis tälläisissä hauskoissa rooleissa. Kerran vahingossa katsoin leffaa, jossa se harrasti seksiä ja olo tuntui samalta kuin olisi nähnyt oman isoisänsä petipuuhissa. yyyh!) Kuitenkin 90-luvun helmileffa. Saa aina hymyilemään, nauramaan ja vähän itkemäänkin:)

6) Yksin kotona 1&2. Lisää 90-luvun helmiä. Ehdottomat joululeffat. Kun olin pieni olin ehkä pikkuisen ihastunut McCaulay Culkiniin:D

7)LM. Montgomery Runotytöt. Luen Emilian tarinaa aina kun pimeä vuodenaika koittaa. Lämmin huopa, kuuma mehu ja runotytöt.

8) Desperate Housewives. Jaksaa aina yllättää sillä miten hyvä sarja oikein on.

9) Twilight. En ole lukenut kirjoja, mutta aion kyllä ennen leffan Suomen ensi-iltaa.

10)Kun taivas repeää&Taivas sinivalkoinen, rehellinen mutta kaunis kertomus jatkosodasta ja sen jälkeisistä vuosista. Näin itsenäisyyspäivän aikana erinomaista luettavaa.

TOP- 10 Tavarat

1) Guessin pinkki villakangastakki. Onhan se hiukkasen kylmä mutta ah, niin ihana!

2) Villasukkasaappaat. Varpaat kiittävät.

3) Kylpytakki. Ulkona saa tupruttaa lunta ja huutaa tuuli. Tämä on lämmin syli.

4) Steve Maddenin kiitonahkakorkkarit. Uuh!

5) Mummilta peritty kampauspöytä. Kaunis.

6) Läppäri. Yhdistää merten takaisiin kavereihin, blogit.

7)Keittiön kattokruunu. Ihana valontuoja.

8) Sohva. Toimii paikkana opiskelulle, löhöilylle, bloggailulle.

9) Vihreä mekko. Mahtava löytö hätätilanteessa.

10) iPod shuffle. Tylsien kävelymatkonen pelastaja. Hyvän mielen tuoja.

Huh, näitä olisi keksinyt vaikka millä mitalla mutta tässä nyt ensimmäisenä mieleentulleet:)

-Jonna

ps. Seuraavassa postauksessa pukeutumishaasteita:)


Kirjoittanut Jonna KLO 18:00 21 kommenttia


Muissa blogeissa aiheesta:

 

sunnuntai 23. marraskuu 2008

Uusi ulkoasu!

Eilen laitoin kyselyn uuden ulkoasun tarpeesta tuohon sivupalkkiin. Tänään tulin Idolsin aikana (vitsit kun sillä Jipulla oli niin rankkaa niiden tunteidensa kanssa) siihen tulokseen, että uusi ulkoasu on saatava nyt ja HETI.

Tässäpä tämä siis. Tuntuu jotenkin kovin raikkaalta olla melkein mustavalkoinen kaiken sen pastellihärdellin jälkeen (luultavasti täyskäännös pastelleihin heti kun kevät koittaa;) )

Yllä kuva todisteena, että pukeutuminen ei kuitenkaan ole ihan lähiaikoina muuttumassa mustavalkoiseksi ja osaako joku muuten ommella hyvin nappeja? Mun takki tipautti yhden:(

-Jonna

ps. alla aiemmin tänään ilmaantunut postaus.


sunnuntai 23. marraskuu 2008

Yliannostus kylmyyttä

Kylmä. Kylmä. KYLMÄ. Päätin tänä aamuna lähteä kirpparille hiukkasen kahdeksan jälkeen aamulla (että olisin siellä heti ysiltä napsimassa parhaita aarteita). Harmi vain, että tuollaiset hienot julkisiin kulkuvälineisiin liittyvät minuuttisuunnitelmat harvoin toimivat. Suunnittelemani bussi jätti vuoron ajamatta ja jouduin juoksemaan puolitoista kilometria juna-asemalle vain myöhästyäkseni junasta kahdella minuutilla. Tämä sitten johtikin sellaiseen 28 minuutin jäätävään uuden junan odotteluun. Olin pukeutunut hiukkasen ylioptimistisesti siihen ei-lämmittävään villakangastakkiin ja lyhyeen hameeseen, joten toivottelin sitten virtsarakon tulehdusta tervetulleeksi ja hypähtelin karkuun asemalla möyriviä yön jälkeisiä ihmisraunioita. Junasta myöhästyminen tietenkin aiheutti bussista myöhästymisen Pasilassa ja pakotti kävelemään kylmääkin kylmemmässä viimassa 15 minuuttia (pitkä aika kun melkein itkee kylmyydestä) kirpparille. Yhdessä vaiheessa luulin jo eksyneeni, josta ote alla:D

Kirpparikäynti onneksi tuotti kolme kivaa löytöä. Mekon, kengät ja kelsiturkin. Tuon viimeisen inspiroi ostamaan mitä luultavammin juuri tuo saamarin jäätävä ilma. Nyt on sitten takki myös niille jossain vaiheessa pamahtaville -20 pakkasille. Aiemmassa postauksessa esitelty takki ei käy ihan niin kylmiin ilmoihin, kun siinä ei ole lämmikettä hihoissa juuri lainkaan. Tämä oli siis erittäin hyvä ostos, koska pelkään ihan ihan hirmuisesti sitä, että on kylmä. En jotenkin pysty ollenkaan toimimaan jos kylmä sää onnistuu luikertelemaan vaatteiden alle.

ainiin ja kuvien ihanasta kirkuvanpunaisesta naamasta on kiittäminen tuota ulkona jylläävää lumimyrskyä:)



Takki 10 euroa.



Mekko 3 euroa



Kengät 7 euroa. Hiukkasen kalliit kirpparikengiksi mutta aino nahka ja söpöt värit pakottivat pulittamaan pyydetyt eurot:)

kirpparin jälkeen hipsin äidille herkuttelemaan tacoilla ja moikkaamaan veljiä sekä Kalevia. Ikuinen lunssilude-Kale tuli myös ikuistetuksi videolle:) Ja joo… Se koira on ruokapöydällä…



Ainiin. Päivän aivan liian kylmänä päivän asuna toimi (anteeksi oikein tuo superrähjäinen ulkomuoto)

Pusero: Ellos

Rusetti – Itse väkerretty

Hame – Lindex

Saappaat – Palmroth Second Hand

Nyt ulkona jyllääkin sitten sellainen myrsky, että en aio poistua tästä sohvalta enää mihinkään tänä iltana. Olisi tosin ihan kivaa jos sohvalla loikoilua pitäisi sisällään jotain muuta kuin eurooppaoikeudenkirjan lueskelua;)

-Jonna