Hei, kutsukaa mut pliis joihinkin kivoihin pikkumustakekkereihin…

Tollaiset fiinit lyhytmerkkobileet on niin kivoja koska:

a)Lyhkäsessä mekkosessa on helpompi liikkua kuin pitkässä
b) Ruuan syöminen seisaaltaan on jotenkin paljon kivempaa kuin pöydässä pönkistely. ( ja ne lasin pidikkeet lautasissa on tosi makeita) Ja mekkokin tulee paremmin esille seistessä:)
c) Pitkän mekon helma ei anna esitellä niitä upeita kenkiä, jotka hankit juuri sitä nimenomaista tilaisuutta varten.

d) Asun kanssa voi irrotella enemmän koska cocktail on paljon veyvämpi termi kuin “pitkä puku”

Siis tietty olen ihan innoissani muutaman viikon päästä koittavista vuosijuhlista mutta näitä rikkaiden ja kauniiden kuvia katsellessa iski ihan hirvittävä cocktailbilekuume;)

Äsh, miksei kukaan edes älyä mennä naimisiin ensi kesänä ( siis sellainen tyyppi, joka kutsuisi myös allekirjoittaneen)

Nyt taidan mennä ihkuilemaan Harry Potterin ja Viisasten kiven kanssa ( voi, kun ne on niin pieniä siinä!)

kuvat: www.style.com

Koin eilen illalla yhdentoista aikaan hetkellisen mielenhäiriön ja ilmoitin itseni aamukymmenen spinningiin. Tänä aamuna löysinkin sitten itseni äärimmäisen epämukavasta satulasta, polkemasta sitä saamarin pyörää kuin henkeni edestä, samalla kun yritin olla a) oksentamatta b) välittämättä salin nurkassa vaanivasta viikatemiehestä c) lyyhistymättä pyörän viereiseen hikilammikkooni. 

Samalla muistin myös miksi olen vältellyt kyseistä lajia viimeiset 1,5 vuotta. Koska se on kidutusta, vierailu helvetinliekoihin. Kuitenkin 55 minuutin polkemisen ( JAKSAA, JAKSAA, VIELÄ VÄHÄN, KYMMENEN SEKUNTIA!!!) jälkeen olo ei ollutkaan ihan kamala. Tietenkin käveleminen tuotti hiukan hankaluuksia, koska jaloissa oli aika yliajettu tunne ja ajattelua hankaloitti aivoihin kohonnut hiki mutta muuten oli suhteellisen voitajaolo, koska en a) oksentanut b) viikatemies jätti rauhaan ja c) en lyyhistynyt tai edes liukastunut siihen hikilammikkooni ( siis oikeasti. siihen olisi voinut mennä purjehtimaan). 

kuva

Minun huuliltani ei tule ikinä karkaamaan se ilmiselvä vale ” Spinning on ihanaa!”- mutta voin kyllä myöntää, että aika helvetin euforisen olon se kyllä jättää jälkeensä;)

Hullun polkemisen jälkeen olikin aika mahtavaa nähdä Ranskasta kotosuomeen pariksi päiväksi karannut kaveri kiinalaisen buffetin merkeissä. Minä idiootti olin vain tullut pukeneeksi ihan väärät tamineet tuollaiseen ahmimiseen ( siis buffeteissahan syödään kunnes se ruoka valuu korvista olkapäille). Kuka ääliö oikeasti laittaa päälleen korkeavyötäröisen NAHKAHAMEEN ?! No, tein parhaani ja kyllähän sitä naminamisafkaa muutama lautasellinen valui alas;) Ruokailun päätteeksi suhteellisen komea mahakumpu (tyyliin kolmoset yhdeksännellä kuulla) piti kyllä piilottaa pussittavan paidan alle;)

Pusero – H&M
Nahkahame – Asos
Kengät – Pariisista
Koru: VÅGA

Nyt voisin mennä taas hiukan syöpöttelemään. Asetelma: Pimeä työpaikan toimistorakennus ja kaksi pimeitä käytäviä kotiin harhailevaa hysteeristä tyttöä on aika kuluttava näin vielä pari tuntia jälkeenpäinkin. 

Pidättekö kaikesta harrastamastanne urheilusta vai huhkitteko vain jälkieuforian ( ja bikinikunnon) vuoksi?

Käytiin eilen vilkaisemassa ( taidetaan käydä vähän liikaa leffassa; ) Jessica Bielin tähdittämä Easy Virtue / Kevytkenkäinen. Koska elokuva valittiin oikeastaan vain sopivan esitysajan perusteella, en oikein osannut odottaa pätkältä mitään erityistä. Ehkäpä juuri puuttuneiden ennakko-odotusten vuoksi päädyinkin sitten tykkäilemään leffasta oikein erityisen paljon:)

Juonesta lyhyesti sen verran, että tarina sijoittuu 1930-luvun Englantiin. John Whittaker ( Ben Barnes) palaa maailmanmatkoiltaan kotikartanoonsa Englantiin, mutta ei yksin. Mukanaan Johnilla on tuore vaimonsa Larita ( Jessica Biel), joka ei pelkästään olen Johnin äidin kauhuksi kilpa-autoilija, vaan myös (mikä kamalinta) amerikkalainen.  Larita huomaakin pian Johnin äidin yrittävän kääntää poikansa häntä vastaan, mutta ei aio luovuttaa helpolla. Naisten välinen sota kasvaa surkuhupaisiin mittasuhteisiin ja sen myötä paljastuu myös Laritan salattu menneisyys.

Koska tarina sijoittui 30-luvulle, oli leffan puvustus suhteellisen ihana:

huh, kun tuo 30-luvun tyylillinen poikamaisuus iskee tähän tyttöön. Ihanat leveät housut, jakut ja söpöt syvälle päähän painetut hatut:)

Asujen lisäksi ( ja okei, ei se Ben Barneskaan ole ulkonäöllisesti mikään kamalus) iski erityisesti myös leffan musiikki. Let’s misbehave…

Hih, huomasitteko muuten, että Amazing Racessa kisattiin äsken Suomessa? Sairastan tätä suomalaisten kotimaaitsetuntotautia kyllä aika vahvasti, koska aina se vain on niin hienoa, kun kun kotimaa pohjoinen mainitaan/näytetään jossain sarjassa/leffassa;)

Nyt meen harmittelemaan, että en voittanut lotossa. Ihan pöljää. Oli jo asuntokin katsottuna valmiiksi;)

kuvat kuvat

Piti tähän alkuun lätistä oikein olan takaa tuosta ilmasta mutta jätetäänpä nuo surulliset säänyyhkinnät väliin tällä kertaa. (mutta siis, MITÄ HELVETTIÄ?!) 

Tänään unihiekka loppui silmistä jo vartin yli yhdeksän ja jotkut kosmiset voimat taisivat olla lähettyvillä kun sain kähäräpään suostuteltua mukaan kirpparille. Olikin sitten suhteellisen onnistunut kierros. Paikka oli oikeastaan puolityhjä, kosa jokainen vähänkin järkevä ihminen oli jäänyt peittojen alle nököttämään. Ei siis tarvinnut kestää tönimistä, potkimista ja muita pääkaupunkiseutulaisten harrastamia kanssakirpparishoppailijoihin kohdistamia hellyyden osoituksia. Oli aika juhlaa saada rauhassa katsastaa jokaisen pöydän tarjonta ja vielä useaan kertaan. Rahavarat vähenivät reissulla kymmenisen euroa mutta sain vaihdossa ihan kivoja juttuja:)

Vaaleanpunainen jakku oli aika täsmälöytö koska juuri jotain tuon tapaista on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa.  Hintaa oli kaksi euroa:)

Sininen paita pääsi mukaan raikkaan värinsä ja uutta vastaavan kuntonsa ansiosta. Kivan helppo kesäpaita. Niin, ja hintaahan löytyi vain yksi euro:)

Raitapaita on sattui olemaan se sama, jota aikoinaan hypistelin hennesillä useampaankin kertaan. Oli siis aika helppo ratkaisu kerätä paituli mukaan euron hinnalla:)

Vihreä paita/tunika tarttui käteen ihan vain värinsä ansiosta ( ja ei se kolme euroakaan mikään hirvityshinta ollut). Jossain viimeisen parin viikon aikana olen onnistunut kehittämään aivan älyttömän innostuksen smaragdinvihreää kohtaan. Ihana! Tämä oli tosin ehkäpä vaikein kuvattavin vaatekappale ikinä! Kymmenen kuvan jälkeen aloin jo epäilemään, että olenko ihan hullu kun pidän tästä niin paljon kun jokaisesta kuvasta tuijotti vastaan jättimäinen vihreä valas. Argh, inhoan jos vaate näyttää kivalta luonnossa mutta huonolta kuvassa. mihin sitä sitten oikein luottaisi? Peiliin vai pysäytettyyn kuvaan?

Paljettipaita oli vähän pakko-ostos koska se vain on niin älytön! Poikakaverin mukaan paita on ehkäpä rumin vaatekappale ikinä mutta omasta mielestäni siitä löytyy jotain ihanan äklön symppistä:) Kimmalluskammotus kustansi kolme euroa.

Nyt taidan mennä pyöräyttämään pellillisen muffineja ja sen jälkeen voisi käpertyä sohvannurkkaan Harry Potterin ja salaisuuksien kammion kanssa:)

Tämä päivä soljui ohi kaavalla: sali-> ruokaa-> kirjasto-> päiväunet kirjastossa-> harrypotteria kirjastossa-> tylsistymistä kirjastossa-> pako kirjastosta-> harhailua keskustassa-> syömään ja leffaan kähäräpään kanssa. 

Muistin myös tänään, että Helsinki on ihana! Ihan vain paras kaupunki: sopivan kokoinen, kaunis ja meri tuoksuu hyvältä! Ja jopa minun pikkuinen pakanasydämeni hyppelehtii iloisesti aina tuomiokirkon osuttua silmiin.  Päätinkin sitten leikkiä turistia ja pomppia kirkon edustalla kameraa räpsien.   (Tuo ensimmäinen kuva tosin esittää koulun portaikkoa. Yritin näemmä heittäytyä taiteelliseksi;) )

Tuo Hanna Sarenin mekko ajaa mut muuten avan hulluksi. Sen materiaali ei sovi sitten ollenkaan yhteen sukkisten ja pikkupakkasen kanssa. Mekko kiipeilee jalkoja pitkin kuin minkäkin hyperkähmijän sormet ja jatkuvasti saa olla peilailemassa näyteikkunoista, että vilkkuuko jokin mikä ei saisi vilkkua. 

Nyt voisi mennä vaikka fiilistelemään siitä, että huomenna saa NUKKUA!

ps. Koin muutentänään aamulla noin 09.25-09.45 lähellä kuolemaa kokemuksen. Se vartalopinnallistenkidustusvehje nimeltä juoksumatto tulee vielä joku kaunis päivä imaisemaan tästä tytöstä viimeisetkin mehut (tai sitten ainakin heittämään mut nolossa kaaressa salitilan toiselle puolelle kun en vain pysykään tahdissa mukana). Argh! tiedän kyllä, että urheilu on hyvästä ja omenat jees, mutta voidaanko pliis vain palata aikakoneella sellaiseen aikaan, jolloin kukaan ei edes osannut uneksia salillisesta koneissa hikoilevia ihmisiä ja naisten kuului olla pehmoisia että uhkeita. Niin ja lisätään tähän päiväuneen vielä toivomus siitä, että kukaan ei ole vielä keksinyt yhtään mitään terveellisistä elämäntavoista vaan koko elinaika soljuu läpi mukavassa pullahumalassa?

ps.2 Käytiin siis tsekkaamassa Kate Winsletin Lukija. Suosittelen! :)