1) Laahustanut jäätävän pakkasen läpi salille vain todetakseni, että treenikaverilla oli supertehokkuuspäivä, jonka uhrina päädyin juoksemaan matolla lähes oksennukseen saakka, vääntämään vatsoja armoa rukoillen ja tutustumaan johonkin kiinalaiseen vesitippakidutukseen verrattavaan kylki-selkätreeniin. Haa! Tälläisiä salikäyntejä enemmän. Itse olen niin laiska löysäilijä, että teen kaiken puoliteholla ja karkaan paikalta ensimmäisen tilaisuuden tullen;) Kesäkunto, täältä tullaan!…ehkä.
2) Istunut kirjastolla liian monta tuntia tankaten rikosoikeutta. Voi ei, mitä sontaa ne kaikki teoriat on. Mun puolesta voidaan palata vanhaan kunnon käsi-kädestä, henki-hengestä- menetelmään. Tähän angstailuun ei tietenkään mitenkään vaikuta se fakta, että olen reputtanut tuon tentin jo kahdesti. ( ja kyllä, se oli mun kännykkä joka rämähti soimaan kesken ihmisten lukurauhan. anteeksi. )
3) Mitätöinyt aamun supertreenin pizzalla ja jätskillä. Kyllä sitä jotain palkintoa ( siis sen mahdollisen kesäkropan lisäksi ) täytyy saada.

4) Antanut Asplundin ristiplussalle toisen mahiksen, tuplasti. Tykkään tästä kaksoisversiosta paljon yhtä ristiä enemmän.
5) Koukuttunut tähän biisiin. Pitäisi muuten katsoa Juno uudelleen. Yksi parhaimpia elokuvia ikinä.






Kaksi ristiä kerralla näyttää paljon paremmalta kuin yksi. Itse en tuosta rististä ole pitänyt ollenkaan mutta noin se näyttää jo varsin silmää miellyttävältä :)
Tää on kyllä jännä juttu, koska yhdestä rististä en välitä ollenkaan mutta kahteen olenkin nyt ihan ihastunut:)
Hei! :) Voisitko millään tehdä postausta oikisopiskeluun liittyen? :) Pääsitkö itse ensimmäisellä yrittämällä sisään?
Juu, voin vääntää postauksen:) Tosin en ole opiskelupaikkani suurimpia faneja;D niin ja en päässyt ekalla:)
Oi, Junon soundtrack on ihana, mun lemppariksi nousee kuitenkin siltä levyltä sonic youthin versio superstarista :)
ihan super-soundtrack!
Hah, nörtillä tulee tuplaplussista mieleen ensimmäisenä ohjelmointikieli C++, ehkäpä siksi, että sitä pitäisi opiskella parhaillaan eikä millään meinaa upota päähän. XD
:D
Ristiplussa tuplana näyttää varsin kivalta, samoin koko asu! :)
Kiitoksia! :)
Mun silmään myös kaksi ristiä näyttää paremmalta kuin yksi ja oikeastaan tuo risti näyttää sitä paremmalta, mitä enemmän sen kanssa kasaa muita pitkiä kaulakoruja. Eikä tämä mielipide johdu vain siitä, etten pahemmin fanita koko ristiä ja toivon sen peittyvän koruröykkiön alle :D
http://uponadecember.blogspot.com/
Mulle ei yksi risti iske laisinkaan mutta tähän kahdenkimppaan olen nyt ihan hullaantunut:D
Ihanat kengät!
Mulle ei sovi saliharjoittelu ollenkaan just siks, kun lintsailisin liikaa yksinäni. Siks mun pitää pitäytyä ryhmäliikuntatunneissa, jossa piiskaamassa on ohjaaja ja sosiaalinen ryhmäpaine.
Kiitos! mä tartten salille ehdottomasti kaverin tai en tee mitään. Yksin juoksen juoksumatollakin max 15 min kun kaverin kanssa menee 40 min :D
hei näyttääpäs kivalta muuten kaksi ristikorua kerrallaan! :)
kiitos!
Mä testailin kans tuplaristiä pari päivää sitten, ja päätin ettei lähdekään arvottavaksi sitä toista! Ollaan me anteliaita :D
Mä just ja just sain itestni irti kolmannen arvontaan:D mutta nää kaksi jää tasan mun piheihin näppeihin molemmat!
Mää oon saanu salikaveriksi poikaystävän, siellä ei kyllä kanskaan saa löysäillä vaan kaikki pitää tehdä täysillä :(
Oi Juno <3 miten musta tuntuu et tykkään aina kaikista elokuvista mistä sinäkin, jos kehut jotain mitä en ole vielä katsonut, katson sen ja rakastun siihenkin leffaan, pelottavaa :D
Oi, vähän kivaa! ollaan leffasamikset:)
Ää mä niin janoan tollasta ristiä! Oon metsästäny tollasta kissojen ja koirien kanssa kaiken maailman arvonnoistakin, mutta ei oikein tärppää:( Et haluais lahjottaa tota toista mulle?;D
ääääh, oon kyllä nyt nin pihi, että ristit jä omaan kaulaan:)
ihanainen asu <3 ihananainen ja ihanat kengät <3
oi, kiitos!
Tuo kirjojen kanssa tuskailu kuulostaa niin tutulta, itse opiskelen vero-oikeutta ja välillä meinaa pää räjähtää ;)Vastapainoks on sit kivaa tehdä jotain ihan muuta, esim shoppailla :P. Tää aamu olis pitänyt lukea Yritysjärjestelyjä, mut sen sijaan kuin 3h Hesaria ja join liikaa kahvia..
Ei sille vain voi mitään, että kaikki muu on yleensä opiskelua kivempaa;)