sunnuntai 14. maaliskuu 2010

18 hours


Lauantai 13.3.2010

klo.

15.01: Lähden raahaamaan ylipainosta matkalaukkua lähimmälle metroasemalle. Vettä sataa kuin siitä kuuluisasta saavista ja tuuli heittelee laukkua. Lento lähtee vasta 21.25 mutta haluan varata aikaa lentokentällä syömiseen ja matkakirjan valintaan.

15.10: Otan metron Penn Stationille ja  ostan lipun Newarkin lentokentälle menevään junaan.

15.52: Juna lähtee.

16.12:  Matka pysähtyy keskelle ei-mitään.

16.20: Kuulutus:  Raiteille on kaatunut puu, asiaa korjataan. Matkanteko keskeytyy tunniksi, ketään ei päästetä pois junasta.

16.20-17.30: Juna nytkähtelee eteenpäin yhteensä sata metriä ja sammuu taas. Vaihdamme samassa osastossa istuvien kanssa tietoja matkakohteista ja lentoajoista. Luomme tuon tunnin aikana luultavasti läheisemmän suhteen kuin useilla ihmisillä on serkkuihinsa.  Saan kuulla kehuja suomalaisten viinapäästä.

17.30: Kuulutus: Puu on raiteilla ja pysyy. Juna pyritään ajamaan Newarkin Penn Stationille, josta ehkä pääsee bussilla Newark International Airportille.

17.55: Juna saapuu Newarkin Penn Stationille.  Minä ja suomalaisten viinapäätä kehunut, amerikkalainen mutta Berliinissä asuva David toteamme, että emme todellakaan luota minkään bussien olemassaoloon ja päätämme jakaa taksin lentokentälle.

17.55-18.15: Ulkona sataa kaatamalla, ilmassa leijuu karanneita, rikkinäisiä sateenvarjoja. Jokaista taksia vaanii kymmenen epätoivoista matkaajaa. Pieneen seurueeseemme liittyy Madridiin matkaava Yasmin. Litimärkänä säntäilemme taksilta toiselle.

18.20: David pysähtää tavalliselta näyttävän auton ( en vieläkään tiedä oliko se oikea taksi ) ja kuski lupaa heittää meidät lentokentälle.

18.25: Ensimmäinen tie kentälle on tukossa onnettomuuden vuoksi. Kuski tekee U-käännöksen.

18.30: Toinen tie tulvii. Uudelleen U-käännös.

18.35: Kolmannella tiellä on esteenä poliisipartio. U-käännös.

18:40: Neljäs tie toimii ja kuski kaahaa kohti kenttää. David hikoilee ja jännittää ehtiikö 19:30 lennolleen.

18.50:  Lentokentällä! David ja Yasmin säntäävät lennoillensa. Pyydän kuskia heittämään minut B-terminaaliin. Kuski ajaa vahingossa pois lentokentältä ja päädymme ajalemaan ympäriinsä 20 min.

19.30: Seison vihdoinkin British Airwaysin tiskillä ja saan lippuni.

20.40 Huomaan, että lähtöporttini tiedoissa lukee: Munich. Tiedustelen asiaa henkilökunnalta ja minulle kerrotaan lentoni peruuntuneen.

20.55:  Lento ei olekaan peruuntunut. Se on vain siirretty eri portille.

21.00: Pääsen koneeseen.

22.10: Kone lähtee 45 minuuttia myöhässä ja samalla tajuan, että en saanut tiskiltä boarding passia jatkolennolleni. Vaihtoaikani Lontoossa on vain 1h 55 minuuttia ja aloitan koko kuuden tunnin lennon kestäneen stressauksen siitä, miten ehdin tuossa ajassa vaihtaa terminaalia, käydä läpi kaikki tarkastukset ja checkata itseni sisään.

Sunnuntai 14.3.2010

09.55: Kone laskeutuu Lontooseen 30 minuuttia myöhässä. Minä ja vieressäni istuva superkiva ranskalaistyttö ryntäämme ulos koneesta.

10.00-10.05: Lentokenttäkuljetus Terminaali vitoseen.

10.10-10.20:  Kuljetus terminaali vitosesta kolmoseen.

10.25-10.40: Turvatarkastukseen on yli tunnin jono. Metsästän lentokenttätädin ja selitän tilanteen. Täti päästää minut jonon ohitse.

10.50: Juoksen British Airwaysin tiskille ja saan vindoinkin boarding passini. Lähden hölkkäämään lentoni portille, jossa boarding on jo alkanut.

11.00: Saavun portille ja pääsen koneeseen.

11.20 : Lento lähtee ja vaivun syvään uneen, ensimmäistä kertaa New Yorkista lähtöni jälkeen.

16.20: Kone laskeutuu Suomeen ja saan kuin saankin matkatavarani.

Että näin. Nyt voisi olla ehkäpä maailman paras idea mennä suihkuun ja nukkumaan.



28 Responses to “18 hours”

  1. Laurrra kirjoitti:

    huhhuh ! tuli ihan tuskan hiki lukiessa. melkonen matka :)

  2. Pirdeliina kirjoitti:

    Hih. Mun syke nousi tätä lukiessani, jännitti niin paljon. :) Hyvä että pääsit kuitenkin kotiin suht ajoissa matkatavaroidesi kanssa.

  3. susu kirjoitti:

    Tää oli varmasti hieno kokemus. Ainaki kuullosti siltä :) Toivottavasti matka oli muutenki kiva..

  4. Salla kirjoitti:

    Haha, loppu hyvin kaikki hyvin :D

  5. Annu kirjoitti:

    AARRRGGGH!!

  6. Lintu kirjoitti:

    Tässähän pääsi jo melkeen tunnelmiin mukaan!:D Noh, onneksi pääsit hyvin kotiin ja hei, huomennahan me törmäilläänkin niin voit kertoilla kaikkee jännää lisää!:)

  7. Sara kirjoitti:

    Voi ei, vaikutti aluks ihan kamalalta! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin :) Mä olisin varmaan turhautunut tuolla ihan törkeästi ja ruvennut itkemään ihan vaan sen takia etten jaksaisi setviä tuollaisia sotkuja!

  8. Sinisilmä kirjoitti:

    Itse en ois kyllä selvinny täysissä järjissäni tuosta. Tuli melkeen hiki otsalle, kun luki tuota :)

  9. Niina kirjoitti:

    Mitäpä sitä tyttö ei New Yorkin vuoksi tekisi <3 Meillä oli samankuulloinen menomatka ensimmäisen kerran kun käytiin.. tuli muistot mieleen :)

  10. Anni kirjoitti:

    Voi Jonna! Mulla olis jo siinä toisen uukkarin kohdalla tullut itku ja olisin luovuttanut. Toivottavasti saat nukkuttua nyt tarpeeksi ja että reissu oli hyvä :))

  11. Nade kirjoitti:

    hui kamala! tollaset hetket on niin horroria 8| jälkeenpäin niitä jostain kumman syystä kuitenkin aina muistelee ison hymyn kera :D vaik sua ei varmaan paljoo hymyilyttäny noiden tuntien aikana…

  12. Miia kirjoitti:

    Wau, onneksi lähdit ajoissa liikkeelle. Ja lopulta kaikki sujui hyvin :) Toivottavasti oli mukava reissu.

  13. Jenna kirjoitti:

    huh, mikä lentomatka:D onneksi selvisit kuitenkin suomeen!

  14. viviac kirjoitti:

    no huh johan on sinulla ollut päivä :o itse olisin varmaan saanut samassa tilanteessa hermoromahduksen, onneksi kuitenkin selvisit kotiin :)

  15. hehe kirjoitti:

    herranjestas oli varmaan nautinnollinen päivä :D

  16. Nimetön kirjoitti:

    Tätä ei olisi pitänyt lukea! Ensi kesänä lennän ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, matkakohteena luonnollisestikin Yhdysvallat, ja olin aivan tarpeeksi stressaantunut sen handlaamisesta ilman tätä postaustakin :D Mutta onneksi selviydyit lopulta turvallisesti Suomeen ja pääsit jakamaan tämän järkyn tarinan meidän kanssamme ;)

  17. Nimetön kirjoitti:

    Suurimman luokan trilleri. Lentäminen on aika jännää puuhaa! Oli ihan järettömän hauskaa luettavaa. :)

  18. adel kirjoitti:

    voi apua, mikä kotimatka. Onneksi selvisit perille asti. Väkisinkin vähän huvittaa tuo tarina, vaikka varmaan olisin itse ollut ihan paniikissa ja epätoivoinen.

  19. Marika kirjoitti:

    Ouch. Onnettomuudet tuntuvat aina kasautuvan samaan aikaan. Onneksi kuitenkin lähdit ajoissa kentälle. Minulla ei sentään ollut sen suurempaa draamaa, vaikka sainkin juosta Amsterdamin kentällä ehtiäkseni koneeseen. Se tosin on jo tuttua puuhaa edellisiltä reissuilta. Tervetuloa takaisin Suomeen! Toivottavasti sinulla oli yhtä hyvä matka kuin minullakin. :)

  20. A kirjoitti:

    Heippa.
    Mistäköhän postauksesta löytyy kuva siitä sun jalan tatskasta? Yritin etsiä mut eipä osunut silmään..

  21. Henna kirjoitti:

    Huh mikä reissu! Itse olisin varmaan vieläkin jossaki matkan alkupäässä sikiöasenossa sormi suussa itkemässä kun kaikki menee pieleen :( Jännitti pelkästään jo lukea tästä :D

  22. Jenny kirjoitti:

    VOI KAMALA :D mulla ei olis kestäny pää.

  23. Ence kirjoitti:

    Mahtaa sulla olla melko rautaiset hermot :D Itse olisin kuristunut otsasuoneeni jo tuossa 16:20 paikkeilla.

  24. Ellu kirjoitti:

    Meilläpä lauantaina alkanut matka Manhattanilta Suomeen kesti n 50 tuntia:D Rentouttavaa tää matkustelu…

  25. indie kirjoitti:

    Haha, tuli tää mieleen ;)

    LOUIS C.K.

    They’re like “it was the worst day of my life… first of all, we didn’t board for twenty minutes, and then we get on the plane, and they made us sit there! On the runway! For forty minutes! We had to sit there.” Oh, really? What happened next? Did you fly through the air incredibly, like a bird? Did you you partake in the miracle of human flight, you non-contributing zero? That you got to FLY?? YOU’RE FLYING! It’s amazing!

    Everybody on every plane should just constantly be going, “OH MY GOD! WOW!” You’re flying! You’re sitting in a chair in the sky.

    CONAN

    Yes, yes. He’s right. Now, Louis…

    LOUIS C.K.

    “But it doesn’t – it doesn’t go back a lot…and the chair’s really…” You know, here’s the thing: people might say there’s delays on flights – delays? Really? New York to California in five hours. That used to take thirty years to do that. And a bunch of you would die on the way there and have a baby. You be a whole different group of people by the time you got there. Now you watch a movie and you take dump and you’re home.

  26. Lotta kirjoitti:

    Tää vaan lisäs mun painajaisia ja stressiä matkustaa yksin ja joutua vaihtamaan konetta jossain isolla lentokentällä :D Hirveetä! Mut hyvin sä vedit ;)

  27. tuuli kirjoitti:

    Voi muru parka!!

  28. Susanne kirjoitti:

    Oli varmaan mieletön stressi! :)
    Me oltiin just tuolloin kanssa Nykissä ja vaikka vettä tuli kaatamalla ja tuulikin oli melkoisen kova niin ei kyllä fiilistä vähentänyt. Mun mies osti 5$ sontsan ja kesti ehkä sen 5 minsaa niin meni rikki siinä ilmassa. Teillä kävi hyvä tuuri, et saitte kyydin kentälle nimittäin taksia oli mielettömän vaikeata saada. Nyki on kyl niin mahtava paikka! Oli meidän ensimmäinen reissu, mutta ei varmasti viimeinen! :)

Kommentoi