keskiviikko 12. toukokuu 2010

aurinkoa

Aaaaah, aurinkoa ja melkein vapailua. Tänään heräsin vihdoin terveenä ja fiksu ihminen olisi kaiketi tarttunut tomerasti kiinni tenttikirjoihin mutta oih, kun ulkona paistoi aurinko ja oli lämmintä ja halutti mennä pyöräilee jajajaja… Jätin siis rikosoikeuden kirjat nurkkaan lojumaan ja poljin vaaleanpunaisella paholaisellani iltapäiväkahvittelemaan kaverini luokse. Palkkioksi kolmen vartin ulkospinningistä sain mutakakkua, kylmää cokista ja kuolaisen pusun ystäväni melkein yksivuotiaalta Roope-pojulta. Hui, kun tuollaiset juuri kävelemään oppineet ovat söpöjä mutta en vain millään jaksa tajuta miten pienten lasten äideillä riittää energiaa. Oma vireystasoni on nollassa jo kahden tunnin luennon jälkeen saati, että pysyisin edes pystyssä jos joutuisin heräilemään jatkuvasti öisin, vaihtamaan vaippoja ja muutenkin vastaamaan tuollaisesta pikkuihmisestä. Huh, suuret aplodit täältä kaikille äidelle. Kyllä teitä pitää ihailla muutenkin kuin yhtenä päivänä vuodessa:)

Päivän asussa ei ole mitään uutta mutta läimäisen kuitenkin kuvan, että voitte keskittää kaikki ihailun huokaisunne vaaleanpunaiseen kullannuppuuni:) Sain pyörän viime syksynä synttärilahjaksi perheeltäni ja saattaapa olla, että tämä on yksi parhaista lahjoista ikinä.

12052010010


12 Responses to “aurinkoa”

  1. Liina kirjoitti:

    tuttu pyörä, ite sain samanlaisen tänä keväänä. on se nii ihanan piristävä ja tulee väkisin tyttömäinen olo :D

  2. Henna kirjoitti:

    Tuo on kyllä niin ihana tuo sun pyöräs, katkera olen kun itsellä vain tylsä valkoinen ja tummanpunainen :( tollanen ois niin söpö ja kypäräki on niin sävy sävyyn!

    • Jonna kirjoitti:

      Oi, oon aika rakastunut tuohon pyörään ja tietty piti hankkia kypärä samaan sävyyn:)

  3. Sarkku kirjoitti:

    Aivan ihanan supersöpö pyörä sulla :)
    Tuntuu kyllä, että äitiyden mukana tuli joku “lisäenergia” geeni. Itse hoidan 1-vuotiasta vielä kotona ja suoritan samalla noita oikiksen opintoja ja välillä pyörähdän töissä. Mutta myönnettäköön, että kyllä se tiukkaa tekee :D Joskus olisi kyllä ihan kiva, jos voisi vaan yhden päivän olla tekemättä mitään :)

  4. Noora kirjoitti:

    Pisteet pinkistä kypärästä :) Oot hyvä esikuva (vaikka ei bloggaajan sellainen tarvitsekaan olla)!

  5. sirpa kirjoitti:

    ootpa ollut söpön pinkeissä! :)

  6. sho(e)paholic kirjoitti:

    Ihana pyörä ja sävy sävyyn kypärä :) oisit laittanu sen päähän kuvausta varten ja ollut esimerkillinen :) mutta propsit siitä, että sulla on kyseinen suoja, ihanaa, että joku käyttää kypärää :)

Kommentoi