Kehitin vaihdon aikana erään tavan, jota olen jatkanut nyt Suomessakin. Valitse aina maanantaisin alkavalle viikolle oman biisin. Tällä kertaa Kath Bloomin – Come Here oli aika ilmeinen valinta menneen viikonlopun leffaputken ansiosta. Ja on. Kaunis tämä kappale. Todellakin.
oscars 2011

Sandra Bullock

Mila Kunis

Michelle Williams

Hailee Steinfield
Vaikka tänä vuonna ei kukaan varsinaisesti supersäväyttänyt oscartyylillään lötyi joukosta kuitenkin useita lemppareita. Varsinkin tykkään vasta 15-vuotiaan Hailee Steinfieldin tyttömäisestä tyylistä ja Mila Kuniksen puvun kaula-aukosta.
ps. Olin muuten hiukan pettynyt, että The Social Network ei napannut parhaan leffan pystiä.
paljettia
On aina kivaa tehdä omasta vaatekaapista löytöjä. Tosin siinä vaiheessa kun kaapin pohjalta löytyy täysin korkkaamaton paljettitakki, jonka hankkimista ei rehellisesti muista ollenkaan, lähenee tilanne jo noloa. Onneksi olen jo valmiiksi shoppailulakossa koska muuten olisin saattanut laittaa itseni rangaistukseksi ostoskieltoon tämän ihanuuden unohtamisesta;)
Tapitin muuten eilen oman vinkkini mukaisesti ” Before Sunrisen” ja aaah, kun se vain on niin äärihyvä leffa ja ah, kun Wien vain on maailman kaunein kaupunki;) Tänään huokailuputki sitten jatkuukin leffan melkein yhtä hyvällä jatko-osalla ( Before Sunset).
before sunrise

Jos kuudentoista vuoden takainen Before Sunrise ei ole vielä tuttu, niin ottakaapas tämän päivän projektiksi katsoa tuo yksi ylivoimaisista lempparileffoistani:)
Amerikkalainen poika ( Ethan Hawke ) ja ranskalainen tyttö ( Julie Delphy ) ovat kumpikin matkalla läpi Euroopan kun he kohtaavat junassa ja päättävät viettää yhden päivän ja yön yhdessä; kävellen pitkin Wienin katuja. Juoni on yksinkertaisuudessaan ihana ja näyttelijät hoitavat roolinsa niin upeasti ,että leffan loputtua mieli vaatii jatko-osaa ( ja sellainenkin muuten löytyy. 10 vuotta myöhemmin. ) Ja ah, Wien<3
hangover
silkkipaitis – second hand – farkut – h&m – kaulakoru – pikkupuoti New Yorkissa
Huh, taidan kärsiä parhaillaan aika kamalasta Erasmus-hangoverista. Onneksi eilen ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, joten katsoin parhaaksi käpertyä sohvalle suklaalevyn( Suomi lyö Itävallan ainakin yhdessä asiassa; täältä saa Fazerin keksisuklaata ) ja kuuden 90210-jakson kanssa ( okei, tässä vaiheessa saatoin kokea erasmus-hangoverin lisäksi myös pientä häpeänpoikasta;) ) Argh, miten paljon jokainen soluni kaipaakaan juuri nyt takaisin sinne vuorten keskelle suklaacroisantteja syömään, ja halpaa viiniä juomaan ja kävelemään Grazin stadtparkiin ja Wieniin siihen yhteen ihanaan pieneen leffateatteriin ja…ja…
Tänään pitäisi kuitenkin hylätä lötjöilyvaatteet ja painua kirjaston kautta kaverin synttäreitä juhlimaan. Ennen niitä synttäreitä voisi kyllä pistäytyä cafe picnicissa syömässä yhden uuniperuna-aterian ( okei ,tässä myös yksi piste Suomelle. Mulla oli oikeasti ikävä picnicin uuniperunoita )






