torstai 31. maaliskuu 2011

päivän viisi

IMG_9400 – Kopio

Vaikka olen tänään jo yhden postauksen verran ehtinyt pohtia elämän suuria kysymyksiä, on vieläkin vähän höpöttelyfiilis, joten jatketaan…;)

1)Nelliina kirjoitti aivan mahtavan postauksen rumatyhmäpäivistä ja itseni kohdalla aihe oikein osui ja upposi, koska olen tänään viettänyt juuri tuollaista inhaa päivää jolloin kasvot ovat kuin ladan seinästä revityt ja vaatteet sillä kaikkein negatiivisemmilla mahdollisella tavalla vuodelta 2002. Käykää siis ihmeessä kurkkaamassa tuo ehkäpä maailmanhistorian samaistuttavin blogiteksti;)

2) Ruotsi. Ääääh. Tänään oli se pelätty päivä kun jouduin alustamaan keskustelua pienryhmässä. Aiheeni oli Ikea ja olin raapustellut paperille kininostavia pointteja ja tietenkin vähän liian optimistisena uskonut, että ” kyllä se siitä lähtee sujumaan”. No ei muuten sujunut. Ymmärrän kyllä ruotsia mutta en vain puhu sitä. Ja tämä ei ole mikään asennevamma vaan enemmänkin äänijänteisiini ilmaantuva ongelma heti kun joku olettaa minun taalaavan svenskaa ( tänään se ” joku” oli ikävä kyllä opettaja, joka pysyi tiiviisti juuri minun ryhmäni vieressä. Luultavasti puhtaasta mielenkiinnosta, tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun “puhuin” open kuullen ruotsia).

3) Kärsin juuri nyt vatsaan saakka tuntuvaa kateudenpuuskaa. Keskimmäinen pikkuveli kavereineen  reilaa parhaillaan kuukauden pitkin Eurooppaa ja tyyppi kehtasi laittaa viestiä, että junailevat huomenna Wieniin. Voi äly, mä haluun kans!

4) Laitoin tänään pitkästä aikaa Hennesiin nettitilausta ja nyt kaksi raitamekkoa toivottavasti kiitää luokseni hurjaa vauhtia. Olen vieläkin hiukan kiikunkaakun haluanko olla kesällä romanttinen puuvillapitsityttö vai söpö raitatyttö. Juuri nyt kallistun ihan vähän raitojen puolelle mutta luultavasti päädyn olemaan romanttisen pitsinen raitatyttö. Elämä on kuitenkin vähän liian lyhyt vain yhden tyylisuunnan valintaan;)

5)Olen taas erehtynyt tuijottamaan Sinkkuelämää ja siinä taas ei ole mitään muuta ongelmaa kuin, että muistin taas miten tavattoman ärsyttävä se Carrie on. Miten ne muut niin kivat tytöt jaksaa sen itsekeskeistä pälätystä ( sanoo hän joka juuri soitti kaverilleen hyvin ääri-itsekeskeisen 20 minuutin puhelun;) )

All right, nyt lopetan oikeasti pohdinnat tältä päivältä ja menen kokkailemaan itselleni risottoa.


torstai 31. maaliskuu 2011

miksi?

tumblr_ldqzirbVDS1qdbbywo1_500_large

1) Miksi en puhu ruotsia?

2) Miksi ulkona on vielä lunta?

3) Miksi vaatekaappi on aina sekaisin?

4) Miksi Sweet Valley High-kirjoissa Jessican ja Elizabethin ulkonäkö kuvattiin joka kirjassa uudelleen, ja aina täsmälleen samoilla sanoilla?

5) Miksi välillä huomaa olevansa aivan väärässä paikassa?

tumblr_liwmm5CGjJ1qalfwlo1_500_large

6) Miksi päiväunien jälkeen väsyttää vain kahta kauheammin?

7) Miksi mennyt aika usein tuntuu unelta?

8) Miksi järjen edes pitäisi voittaa tunteet?

9) Miksi suklaapatukka tuntuu kaupassa aina hyvältä idealta?

10) Miksi sukkiin ilmestyy reikiä?

tumblr_liup08jOM21qgrlejo1_500_large

11) Miksi pienten asioiden tekeminen on usein yhtä hankalaa kuin suurtenkin?

12) Miksi aikuisten on ok olla pitämättä kaikista kanssaihmisistä mutta ei lasten?

13) Miksi haaveilu on niin kivaa?

14) Miksi Arto Länsman ylittää uutiskynnyksen?

15) Miksi kukkakimppu parantaa niin paljon elämänlaatua?

Image and video hosting by TinyPic

16) Miksi nykyisin kaikki on niin lähellä mutta kuitenkin liian kaukana?

17) Miksi Suomesta ei saa hyvää sacherkakkua?

18) Miksi perussuomalaisilla on yhtäkkiä niin paljon potentiaalisia äänestäjiä?

19) Miksi aamuisin saa niin harvoin jäädä nukkumaan?

20) Miksi toisinaan ei tiedä onko jokin asia hyvä vai huono?

Image and video hosting by TinyPic

21) Miksi uskontoon nojautuen on ok loukata toisia ihmisiä?

22) Miksi ylläoleva voi vielä 2000-luvulla olla kenenkään mielestä millään tavoin ok?

23) Miksi muut muka aina tietävät paremmin?

24) Miksi äiti aina oikeasti tietää parhaiten?


kuvat: we heart it


keskiviikko 30. maaliskuu 2011

in bed

IMG_9383

IMG_9376

IMG_9379

IMG_9399

“I think I could fall madly in bed with you.” -Author Unknown

Pikkukotini viimeinen ja tärkein elementti saapui eilen.  Ah, miten paljon helpommaksi ja mukavammaksi elämä muuttuukaan kun siihen kuuluu sänky. Mitä sanoinkuvaamatonta luksusta, että ei tarvitse enää viettää öitään sohvalla;)

ps. Sisustuspostausta on pyydelty ja sellainen on kolostani piakkoin tulossa. Kunhan ensin opin käyttämään kamerani video-osuutta. Ja pääsen eroon videoääntäni kohtaan tuntemastani angstista;)


tiistai 29. maaliskuu 2011

aurinkolasien takana

aurinkolasit

Olen aina tykännyt aurinkolaseista. Sen lisäksi, että ne usein näyttävät kivoilta, ja suojaavat silmiä vaarallisilta säteilyiltä, olen tykästynyt  niiden mahdollistamaan piiloutumiseen. Vaikka olisi kuinka silmätulehdus, huono naamapäivä tai itkusta turvonneet silmät, aurinkolasien ansiosta voi näyttää ainakin muulle maailmalle siltä että kaikki on hyvin.Ja välillä, vaikka mikään ei olisi huonosti, vinosti tai millään tavoin nurin, on kiva voida tarkastella muuta maailmaa lasien takaa, ilman suoraa katsekontaktia mihinkään tai kehenkään.

IMG_9278

IMG_9324

Koska aurinkoiset ilmat (toivottavasti) ovat nyt vihdoinkin lisääntymään päin (ignooraillaan jälleen kerran tuo ulkona pyryttelevä lumi.prkl.) pukkaa täältä päin aurinkolasiarvontaa;) Sain Sunglasses Shopilta kuvissa vilahtelevat Nuen peilipintaiset aviatorit arvottaviksi! Tuo peilipintaisuus on muten tullut jo yllättävänkin käteväksi; unohdin pari päivää sitten peilin kotiin ja tuunailin sitten nuupahtaneen huulipunan kuntoon näiden lasien avulla;)

IMG_9266

Omat Nuen peiliaviatorit voit voittaa kertomalla kommenttiboksiin, milloin aurinkolasit ovat tulleet todella tarpeeseen, tai milloin ne olisivat olleet tarpeen ( mutta eivät olleet mukana ) Ja tarinoikaahan oikein kunnolla, haluan muuta iltaluettavaa kuin insolvenssioikeuden kirja;)

Arvonta päättyy perjantaina 1.4.2011 klo. 18.00  ( muistattehan liittää mukaan sähköpostisoitteen!)


tiistai 29. maaliskuu 2011

share female

IMG_9221

Pitää myöntää, että olen hiukkasen yllättynyt, että kuukauden vaatelöytö tuli tehtyä Anttilasta;) Share Female-merkkiä oleva mekkonen oli alennettu kahteenkymmeneen euroon, ja jokin noissa kirjailuissa ja hempeässä värissä viehätti niin paljon, että mekko oli ensin kannettava sovituskoppiin ja sieltä sitten kassalle.

IMG_9185 (2)

Nyt kun vain alkaisi se oikea kevät! ( sain juuri facebookissa infoa, että Wieniin on viikonlopuksi luvattu kahtakymmentä astetta. kiva istua täällä parin asteen Helsingissä ) Haluan mekon käyttöön paljaiden säärien, sandaalien ja sotkuisen lettikampauksen kanssa (+ vadelmajogurttijäätelötöttero käteen;)

IMG_9223

Nyt voisi ehkä taas palailla tenttikirjan pariin ( tai no, aloittaa sen lukemisen;) ) Ja ainiin! ah, saan tänään vihdoin sängyn! Hyvästi sohvalla koisitut yöt!