sunnuntai 31. heinäkuu 2011

aurinkoa purkista

Kun kesälomaa on vain viikonloppuisin, pitää päivettynyt iho hankkia kepposkonsteilla;) Tänä kesänä oman meikkipussin ykköstuotteita ovatkin olleet kaikki ne purkit ja puuterit, jotka luovat auringonhehkua konttoritotan kasvoille. Yves Rocherin aurinkopuuteri on ollut kovassa käytössä jo toukokuusta lähtien ja nyt mukaan on päässyt myös Wet N Wildin Illuminating Powder. Tulos on mielestäni kivan luonnollinen ja taidanpa jatkaa näiden molempien käyttöä vielä senkin jälkeen kun kesä on jo vaihtunut syksyksi. Miksipä turhaan palata kalpeiluun;)

Molemmat tuotteet on blogin kautta saatuja lahjuksia mutta mielestäni tuo postauksen kuva demoaa aika kivasti, että oikeasti ovat varsin toimivia tuotteita;)

Nyt taidankin viettää loppusunnuntain erään kirjan parissa (yllättäen, tuo kirja ei ole lukemista odottava finanssioikeuden kesätenttikirja;))  josta varmaankin palailen juttelemaan heti sen luettuani:)


sunnuntai 31. heinäkuu 2011

pitkissä helmoissa

 

Kun sääristä löytyy 50+ hyttysen (tai muun ällön pistäjän) puremaa, kaivetaan vaatekaapin perukoilta esiin unohtunut maximekko ja vihdoin ymmärretään miksi niitä hyttysiä on: Ettei kivat mekot jää turhaan käyttämättä;)


perjantai 29. heinäkuu 2011

miksi?

1. Miksi hampurilaisiin jää koukkuun?

2. Miksi joskus on niin helppo olla onnellinen?

3. Miksi ötököiden pistot eivät katoa nopeammin?

4. Miksi suihkussa laulattaa?

5. Miksi pitkään vitkuteltujen asioiden tekeminen tuntuu niin pirun hyvältä?

6. Miksi en ole syönyt tänä kesänä ollenkaan vadelmia?

7. Miksi tänä kesänä on ollut niin ihania kaatosateita?

8. Miksi niin moni asia tuntuu neutraalilta?

9. Miksi toiset paikat tuntee heti kodiksi ja ihmiset tutuiksi?

10. Miksi toiset löytävät heti ja toiset taas etsivät pitkään?

11. Miksi hiukset ja kasvot ovat parhaimmillaan juuri silloin kun ei tarvitse lähteä mihinkään?

12. Miksi autossa nukuttaa?

13. Miksi hajuaisti muistaa parhaiten?

14. Miksi kaakao maistuu niin lohduttavalta?

15. Miksi on selittämätöntä pahuutta?

16. Miksi asiat tekevät aina jälkikäteen järkeä?

17. Miksi en osaa soittaa pianoa?

18. Miksi en löydä mistään korallisia converseja?

19. Miksi aina välillä tuntuu toivottomalta?

20. Miksi mennyt aika on usein kuin unta?

kuvat: we heart it.


perjantai 29. heinäkuu 2011

twist&tango

Mitäköhän vaatebrändiä ruotsalaiset eivät ole luoneet? Olen ollut siinä autuaassa käsityksessä, että yksi ylivoimaisista lempimerkeistäni; Twist&Tango olisi Tanskasta kotoisin mutta tulipas äsken opittua, että kyllä vain, naapurimaalle menee tästäkin pisteet;)

Alennusmyynneistä tuli napattua mukaan yksi kyseisen merkin söpöläismekko ja huomasin äsken, että jonkin hetkellisen dementian vuoksi siniraita on jäänyt kokonaan täällä blogin puolella esittelemättä. Ja onhan tämä esittelyn arvoinen. Sehän suorastaan huutaa raikasta kesäilmaa, hyvää mieltä  ja kauniita päiviä. Ei pahemmin 40 euron mekolta;)

ps. Tutkailen tässä juuri lentoja, joilla pääsisin syyskuiseen Summer law schooliin Tsekkeihin ja hih, arvatkaas mistä ihanasta pääkaupungista jatkan junalla Brnoon? :)


torstai 28. heinäkuu 2011

sadepäivän sävelet

 

Tälläisenä ukostavana sadepäivänä, jolloin ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin odottaa kuumeen laskua (olikin sitten hyvä idea mennä eilen töihin puolikuntoisena, tässä sitä taas ollaan), on hyvä hetki käydä läpi menneen kevätkesän soundtrack ja kuunnella  ne soitetuimmat.