
Kuten jo aiemminkin on ollut puhetta, olen saanut syntymärasituksena atooppisen ihon, joka aina toisinaan nostaa rumaa kutisevaa päätään. Ajattelin nyt tässä vuoden toiseksi viimeisenä päivänä naputella pienen atopiapostauksen.
Vaikka termi ”atooppinen iho” onkin Suomessa monille tuttu, ajattelin tehdä pienen tietoiskun tähän alkuun, mistä todella on kyse.
Atopialla tarkoitetaan perinnöllistä taipumusta herkistyä tavallisille elinympäristössä oleville allergeeneille. Atooppisia sairauksia ovat atooppinen ihottuma, allerginen nuha ja allerginen silmätulehdus, ruoka-aineallergiat ja jotkin astmat. Atooppinen ihottuma on eräs atopian ilmenemismuoto. Atooppisen ihottuman oireita ovat kuivaihoisuus ja ihottumat.
Suomessa atooppisesta ihosta kärsii noin 20% väestöstä, riippuen siitä mikä katsotaan atooppiseksi ihoksi ja mikä vain kuivaksi ihoksi. Ihottuma saattaa ilmaantua jo vauvaikäsenä, kouluiässä tai vasta jopa yli 50-vuotiaana. Yhdellä neljästä potilaasta ihottuma jatkuu kroonisena tai uusiutuvana läpi elämän.Itselläni atooppinen iho diagnosoitiin jo vauvaiässä ja vaikka toisinaan iho onkin ollut tavallista paremmassa kunnossa, en ole elänyt ainuttakaan vuotta ilman jonkinlaisia atopian aiheuttamia iho-ongelmia. Ihohistoriani voi kertailla täältä;)

Koska iho on kenkkuillut tavallista enemmän menneen syksyn ja talven aikana, olen joutunut jälleen kiinnittämään huomiota siihen millaisia tuotteita tai vaatteita voin käyttää. Olen vaihtanut kaikki rasvat niihin joista tiedän varmasti, että ne eivät ainakaan suututa ihoa yhtään enempää. Suihkugeeli ja deodorantti ovat allergiatestattuja, talveksi hankitut villavaatteet ovat saaneet jäädä odottamaan ihottuman katoamista. Juuri nyt päälleni pääsee vain puuvillaa.

Tiskiainekin muuttui ihoystävällisemmäksi kun muistin, että sain ekopesuaineen blogin kautta kokeiluun alkusyksystä;)
Atooppisen ihottuman kanssa eläminen on suoraan sanottuna toisinaan aika helvettiä ja sen vuoksi olisikin kiva, että atooppinrenihottuma ymmärrettäisiin yleisesti ihosairaudeksi. Puhuin kerran atoopikkokaverini kanssa, miten jumalattoman ärsyttäviä ovat kanssaeläjien ” sun kannattaisi varmaan vähän rasvata tota ihoas”-kommentit. Hei ihan oikeasti, ei kai nyt kuvaan vapaaehtoisesti valitse elää tuhat vuotta vanhalta pergamentilta näyttävän ihon kanssa? Ja kiitos, mutta jätä pliis tarjoamatta sitä hajustettua rasvalitkuasi. Tuskin toimii, jos ei juuri sillä hetkellä vahvin kortisonikaan toimi;) Niin ja se kuiva iho ei ole vain esteettinen haitta, vaan se on usein myös kipeä. Ihan oikeasti. Ja se on vielä kipeämpi jos hikoilee/itkee/tunkee meikkiä. Eli jos atoopikko sanoo, että ei voi lähteä lenkille tai baariin, niin älä nyt pliis ainakaan syyllistä kaveriasi (saattaa johtaa niihin kyyneliinkin vielä). Se “ihosyy” on ihan todellinen.

Juuri nyt iho on pientä läikittäistä ihottumaa lukuunottamatta varsin hyvässä kunnossa. Yritin pontevasti sitä ihottumaani kuvailla mutta tietenkään se ei kunnolla näy kuvassa (sen sijaan kaikkien vähänkin avonaisempien paitojen kanssa vähän liiankin hyvin) Tuollainen pitkin kroppaa enemmän tai vähemmän jatkuva “kevyt ihottuma” kuitenkin on nyt kyseessä. Nyt kovasti toivon, että onnistun näillä kaikilla toimillani pitämään ihon temppuilut tällä tasolla. Tammikuu on sen verran kiireinen, että ei olisi ollenkaan aikaa heittäytyä öljyhoitojen pariin.
*postauksessa esiintyvät tuotteet blogin kautta saatuja.