tiistai 31. tammikuu 2012

pitsin takana

Lueskellessani tänään aamulla Jennin blogia, tykästyin kovasti siellä esiteltyyn ”pitsiseen kuvasarjaan”. mielestäni idea kuvata mallien kasvoja pitsisen kankaan lävitse näytti aivan erityisen kauniilta. Ihastelun lomassa muistinkin sitten jotain äärimmäisen kivaa. Minustapa on aikoinaan napsaistu varsin samanlainen kuvasarja! Ja vaikka kuvien puitteet ja omat kasvoni paljon arkisemmat ovatkin, on näissä otoksissa hauskasti hyödynnetty samaa ”pitsin takaa” ideaa (ja peiliä. En siis omista salaista identtistä kaksosta;)).

Omat kuvani on siis otettu suunnilleen neljä vuotta sitten ilman sen kummempia tarkoitusperiä. Sattuipa vain olemaan tavallista tylsempi sunnuntai ja ystävä , joka omaa maagisia meikki-ja kuvaustaitoja;)


maanantai 30. tammikuu 2012

kutkuttavan kivaa

 

Tänään kuulokkeissa soi pitkästä aikaa Rubik ja elämä tuntuu  kutkuttavan kivalta. Työpaikalla olen syönyt läksiäismokkapaloja kolme palaa ja ajattelin hakea vielä yhden (tai ehkä kaksi) lisää. Töistä karattuani aion ruveta hiljalleen pakkailemaan isoa punaista matkalaukkua, käydä äänestämässä kakkosta, viedä vihdoin ne lyhennystä odottaneet farkut ompelijalle ja juoda kämppiksen kanssa pari lasillista viiniä. Ajattelin myös tehdä oikein kosteuttavan kasvonaamion, lakata varmaankynnet kiljuvan punaisiksi ja katsoa lempijaksoni Frendeistä. Sen, jossa Monica ja Rachel menettävät asuntonsa Joeyelle ja Chandlerille. Ehkä ihan hiukkasen fiilistelen myös sitä, että nyt voi jo sanoa: “Ensi viikolla Itävaltaan”.

Ihana, ihana elämä.


sunnuntai 29. tammikuu 2012

elements

 

mekko – vero moda – laukku – aldo (iinan!) – rannerenkaat – ideapaju (toinen saatu, toinen ostettu)

Oletteko koskaan kokeilleet kuumakivihierontaa? Jos ette, niin laittakaapas se “to do”-listalle välittömästi! On nähkääs aika äärirentouttavaa. Pääsin eilen ensimmäistä kertaa kokeilemaan kyseistä nirvanahierontaa Frederinkatu 27:ssa sijaitsevassa Elemetissä ja ah, toimistotyön väsyttämä selkä tykkäsi! Elementsin porukka siis järkkäili bloggaajille kauneushoitoillan ja vaikka  illan pääohjelmana olikin omat läksiäiset, niin oli ihan pakko käydä paikan päällä pyörähtämässä ja kokeilemassa tuota kauan himoitsemaani hierontaa:) Ja aiaiai, olipas ihanaa. (hihih, näytän noissa kuvissa vähän pöllämystyneeltä, kun olin juuri kömpinyt takaisin tosimaailmaan sieltä hierontapöydältä) Kiitoksia siis mahtavasta rentoutushetkestä Elementsille! :)

ps. olen muuten ruvennut pohdiskelemaan, että tarvitseeko sitä ihminen muuta kuin äärikivan silkkimekon? Olen niin rakastunut tuohon omaani, että en taida enää edes osata pukea muita iltamekkoja päälleni ja oikeastaan se on  ihan kivakin. Tunnun vuosi vuodelta karsastavan yhä enemmän sellaista hysteeristä ostelua, jossa jatkuvasti on nettikaupasta martkalla uusi paketti ja kaikki hankitaan kuudessa eri värissä. Kyllä sitä pärjää vähemmälläkin ja oma tavoitteeni onkin, että palaan Itävallasta sen yhden ja saman matkalaukun kanssa, ilman mitään naurettavaa pakettienlähettelysirkusta.


lauantai 28. tammikuu 2012

keltainen bambi

Kirppistely takana! Tavara vähentyi mukavasti, lompakkoon ilmaantui muutama kaivattu seteli ja löysinpäs Iinan myytävien tavaroiden kasasta titiMadamen äärisöpön keltaisen bambin. Ihana! Ja no, ehkä myös tuo päälle eksynyt jakku on Iinan. Muistin eilen Iinuskan purkaessa tavaroitaan kämppiselämän hyvät puolet ja kasailin jo varsin kunnioitettavan “tämän sujautan salaa matkalaukkuun”-vaatekasan;)

Jei, tänään läksiäiset! Kivaa! Voisikin ehkä häippästä tuonne suihkun puolelle ja puunata naama iltakuntoon :)


perjantai 27. tammikuu 2012

voittajia!

Heips, Vuosaari-arvonnassa onni potkaisi seuraavia:) Tervetuloa siis leffailemaan kaverin kanssa 1.2.2012, nimenne löytyvät vieraslistalta:)

martsu
Kirjoitettu 25.1.2012 klo 21:47
oi kyllä kelpais! oon itekin lähiötyttö, Vantaalta tosin :)

Rosa
Kirjoitettu 25.1.2012 klo 18:09
Olen melko tuore Vuosaarelainen jo olisi kiva päästä katselemaan näitä kotikulmia valkokankaalla.

Laura
Kirjoitettu 25.1.2012 klo 22:01
Mukana arvonnassa, pitkästä aikaa suomalainen leffa, joka kiinnostais nähdä!