torstai 02. helmikuu 2012

vuosaari

Kävin eilen Indiedaysin näytöksessä katsastamassa huomenna, 3.2.2012 ensi-iltansa saavan Vuosaari-elokuvan ja olikin aika hyvä elokuvakokemus. Hyvällä tarkoitan nyt, että elokuva oli hyvä, mieli ei ehkä niinkään. Jossain vaiheessa taisin jopa vähän pohdiskellakin, että miksi sitä edes synnyttään, kun kaikki on kuitenkin niin kamalaa;) Onneksi tuohonkin kysymykseen on olemassa vastaus, joka todella on tavoittelemisen arvoinen.

Suomalaiset elokuvat tarkoittavat yleensä hikeä, inhorealismia, saunaa ja no, rumuutta. Tätä kaikkea tarjoaa myös Aku Louhimiehen uusin elokuva Vuosaari. Silti siinä kaikessa inhorealismissaan ja hikisyydessään Vuosaari onnistuu nostamaan esiin sitä elämän rosoisuutta ja epätoivoa jonka tarkoituksenakaan ei ole saada katsojaa hymyilemään, vaan miettimään, miten elämä ihmisiä kuljettaa ja mikä vie meidät siihen tilanteeseen jota parhaillaan elämme?

Elokuvassa vilisee Suomen näyttelijöiden tasaisen tunnettuja kasvoja mm. Laura Birn (jota en muuten ihan heti tunnistanut tummassa hiusvärissä!), Mikko Kouki vaimonsa hylkäämänä yksinhuoltajaisänä, Matleena Kuusniemi elämäänsä kyllästyneenä perheenäitinä ja yllättäen aikuiseksi kasvanut Amanda Pilke, joka on valmis mihin vain, kunhan hänen nimensä ”soittaa kelloja”. Brittivahvistuksena elokuvassa nähdään Sean Pertwee, jonka hahmo, Robert muuttaa töiden vuoksi hetkeksi Suomeen ja pääsee tutustumaan elämään lumen ja jään peittämässä Vuosaaressa. Vaikuttavimman suorituksen tekivät kuitenkin elokuvan lukuisat lapsinäyttelijät. Valkokankaalla harvoin näkee näin todellisia lapsia. Tarinan lukuisat hahmot ovatkin kiinnostavia koska he ovat niin aitoja. Niinkin aitoja, että heihin voisi tosiaan törmätä metrossa, kadulla, pubissa tai koulun pihalla ja se juuri tekeekin tästä elokuvasta niin hyvän ja teeskentelemättömän.

Tämä elokuva ei ehkä tee katsojaa onnelliseksi mutta se saa miettimään mikä onkaan se yksi asia, jota ihmiset todella tarvitsevat onneen. Se asia, joka ei katso yhteiskuntaluokkaa, ei asuinpaikkaa, kieltä tai ihonväriä.

 


12 Responses to “vuosaari”

  1. Krisu kirjoitti:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Kotimainen leffavinkki: käy katsomassa Hulluna Saraan, jos ennen Itävaltaa ehdit! Se on kiva elokuva ja siitä jää hyvä mieli! :) Ja lopputekstien aikana soi Rubik…

    • Jonna kirjoitti:

      Onko se ihan oikeasti hyvä elokuva? Olen hiukan karsastanut traileria:D

      ps. rubik<3

      • Krisu kirjoitti:

        [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
        Haha, no se oli sellanen hassu hyvän mielen elokuva. :) Ja kesäinen Turku, ahh, sitä ois voinut kuvata paaaaljon enemmän!

  2. Paula kirjoitti:

    Mistä noi joulupukit on tuttuja? Onko niitä käytetty jossain toisessa leffassa, jota en saa mieleen? Vuosaari leffaa olen menossa katsomaan. :)

    • Murmeli kirjoitti:

      Heh, mietin samaa, enkä saa päähäni. Tulee mieleen vaan Tom Jones: Stoned in love -musavideo. :D Vaikka siinä ei joulupukkeja olekaan, naamio vaan.

      Eniveis, tykkäsin Vuosaaresta ihan älyttömästi. Se kosketti, itketti, välillä naurattikin. Ehdottomasti paras koskaan näkemäni suomalainen elokuva. Pakko varmaan tehdä pieni blogipostaus itsekin.

      • Jonna kirjoitti:

        Mistä muuten joulupukit ovat tuttuja?!

        Murmeli: Kiva, että tykkäsit leffasta! Omaan makuuni se oli hiukan liian masentava mutta siltikin todella hyvä elokuva:)

  3. Nimetön kirjoitti:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Rakkaus?

  4. Peippo kirjoitti:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Laura Birn! Se se on! Mietin vaikka kuinka kauan, että kuka on toi mustahiuksinen nainen noissa mainoksissa, niin ärsyttävän tuttu mutta ei silti tule nimeä mieleen… mutta joo, sehän se on. Kiitos tästä. :D

  5. jo kirjoitti:

    Pitääpä siis varmaan käydä katsastamassa. Kuulun yleensä niihin, jotka eivät kovinkaan usein innostu suomalaisista elokuvista, mutta ehkäpä nyt! Ja onhan niitä jo nyt tullut nähtyä hyviäkin. Kiitos siis suosittelusta!

  6. Jonna kirjoitti:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Itekki mietin elokuvaa kattoessa ihan samaa, että miks tänne kannattaa synnyttää lisää lapsia ku maailma on paha :(

Kommentoi