sunnuntai 01. heinäkuu 2012

kukkailua

 

Viimeisenä päivänä Itävallassa päätin piipahtaa Forever 21:n alennusmyynneissä “ihan vain katselemassa”. Totuuspohjaahan tuossa ajatuksessa oli suurinpiirtein saman verran kuin Charlie Sheenin raittiuslupauksissa ja keltaisen muovikassin kanssahan sieltä liikkeestä tuli poistuttua;) Perustelen retkahtamista kuitenkin sillä että erasmusmasennus sekoitti tuolloin jo päätä, Suomesta ei kyseistä putiikkia löydy ja mukaan lähtenyt mekko on kaikessa äklöydessään aivan ihana! Sellaisella kevään tuore ylioppilas vuosimallia 1992-charmilla. Annettakoon siis anteeksi tämä 13 euron retkahdus (niin ja tietty myös se samalta reissulta mukaan tarttunut paita)

Perjantaisiin Aussien Summer Heat-bileisiin mätsäsin kukkasöpöyden parikoiden kanssa ja vaikka samantien tulikin todettua, että helman pituus ei salli minkäänlaisia kumarteluita, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tästä tulee vielä kesän ykkösmekko. Tai ainakin yksi niistä (let’s face it, tuolta kaapista löytyy muutama muukin aika ihana mekkonen, niin miksi turhaan tyytyä vain yhteen).

ps. rusketusta saa kehua ;D


22 Responses to “kukkailua”

  1. Janna kirjoitti:

    Mielenkiintoiset kengät. Mekko on melko pirtsakka :D

  2. Kleio kirjoitti:

    Ihana rusketus, suloinen mekko ja miten upeasti tuo kampaus sopiikaan sulle! :) Vau!♥

  3. lina kirjoitti:

    Jonna, taidan olla aika ihana. Sun blogi on ainakin. :)

  4. Bim kirjoitti:

    Mahtirusketus ja upea sexy vartalo.

  5. Laura kirjoitti:

    Mekko näyttää ihanalta myös kuvissa! Ja LAITTOMAT sääret!! :)

  6. Reetta kirjoitti:

    Aivan mielettömän upea mekko ja kengät! Niin ja tietysti upea rusketus! :D Ei voi muuta sanoa kuin, että kokonaisuus on ihanan täydellinen. :) Aurinkoista sunnuntaita!

  7. Mtleena kirjoitti:

    ihana mekko ja IHANA rusketus! :) oon vähän katkera täällä, Oulun korkeudella ei ole vielä ollut yhtäkään kunnon hellepäivää joten kaikki täällä muistuttaa lähinnä niitä kuuluisia kalkkilaivan kapteeneja – kuten myös allekirjoittanut :-D ja nyt on jo heinäkuu!!!!

    pakko vielä loppuun sanoa että sun blogi on ollut suosikkina jo monta vuotta – sun tapa kirjoittaa ja asenne elämään on mahtava! :)

    • Jonna kirjoitti:

      Tämäkin rusketus on hiukan fuskaten Itävallasta hankittua. siellä kun ne aurinkoiset kelit alkoivat jo huhtikuussa:)

  8. mimmu kirjoitti:

    iiiihana mekko ja tukka ja kuvat!<3
    ps. siisti rusketus ;)

  9. Peippo kirjoitti:

    Olen niin kateellinen tosta rusketuksesta. NIIIIIIIIN kateellinen..!

  10. Salla kirjoitti:

    aika kuumaa settiä

    t:menttu

  11. Christina kirjoitti:

    Ihana mekko ja kaikin puolin täydellinen asukokonaisuus! :)

Kommentoi