Haluatteko tietää aivan fantastisen tavan viettää keskiviikkoinen kesäaamu? Herätä kahdeksan jälkeen hammassärkyisen ja unettoman yön jälkeen, kivuta hammaslääkärin tuoliin ja kuulla tarvitsevansa juurihoitoa! (ehkäpä pelottavimpia sanoja ikinä!) Nyt on sitten temppuilevan hampaan juuria hoidettu kertaalleen ja vielä kolmisen kertaa on edessä. Yh. Jotenkin sitä ajattelee, että kun suhteellisen tunnollisesti harhailee niitä hampaitaan ja jauhaa purkkaa, että tälläisen jotenkin onnistuisi välttämään mutta näköjään sitten ei. Varsinkin jos omaa jonkin aivan naurettavan kipukynnyksen hammasasiaoissa ja oikeasti havahtuu vasta siinä vaiheessa kun puoli hammasta on mustana (no okei, ei ehkä ihan mutta ei se kuva miltään Miss Hampaaltakaan näyttänyt).
Onneksi lapsuuden aivan järjetön hammaslääkärikammo on kadonnut tämän aikuistumisprojektin varrella ja keskityinkin siinä tuolissa lepäillessäni vain mietiskelemään mahdollisimman positiivisia asioita (mistä tulikin mieleeni, joidenkin vaihtotuttujen miettiminen pelkissä uimashortseissa voi aiheuttaa ylimääräistä kuolan eritystä mikä taas ei ole ihan paras mahdollinen juttu sen hampaita hoitelevan lääkärin työn kannalta;)) Mutta siis iso huokaus. Mieluummin sitä vapaata kesäänsä ja vähäisiä rahojaan käyttäisi johonkin muuhun kuin hammaslääkärin tuolissa hengailuun.
pusero – h&m – shortsit – nimettömäksi jäänyt kauppa Berliinissä – flipflopsit – Havannas
Jesh, nyt kämppää siistimään ja parin tunnin päästä vaihtokaveria(eri tapaus kuin aiemmin mainittu vaateton tapaus) vastaan tuonne sataman puolelle . Kivaa päästä esittelemään kesäistä Helsinkiä!









Mä tykkäsin pienenä hammaslääkärikäynneistä, koska mulla ei ikinä ollut reikiä eikä siellä siis ikinä tehty mitään mielestäni inhottavaa. Mitä vanhemmaks oon tullu, niin sitä vähemmän oon alkanu tykkää hammaslääkärikäynneistä, ku on tullu niitä reikiä ja tarvinnu porailla ja kohta tarvis varmaan viisaudenhampaita repiä.. Lapsena oli kivempaa :( mutta btw, tosi kivat shortsit! Ihana rusetti :)
Itse pelkäsin lapsena hammaslääkäriä aivan hysteerisesti mutta nyt aikuisena se ei tosiaan enää niin paljoa kammota vaikka en tosiaan hirveästi poraamisesta ja viisareiden poistoista ole tykännyt :)
Onko tuo raitapaita sellainen, että siinä on hihansuissa napit?
Juu, juurikin sellainen tapaus on kyseessä :)
Hassua, itse melkeinpä tykkään hammaslääkärikäynneistä. Olen koko ikäni juossut oikomisjuttujen takia siellä, ja tuttujen naamojen keskellä kelpaa vaan loikoilla ipod korvilla silmät kiinni, ja yllättyä, kun sen kertainen toimenpide onkin jo ohi. :)) Hammaslääkärissä käyntiä enemmän inhoan hammassärkyä, sellaista päätähajottavaa jomotusta, jolle ei kotikonstein saa tehtyä mitään… Mutta hampilan tädit yleensä joko korjaavat vaivan tai antavat kunnon lääkkeet :D
Hammassärky on kyllä aivan kamalinta! Siitä kun ei pääse millään eroon, paitsi tiety sinne hammaslääkäriin suuntaamalla:D