Onnistuinpas sitten nappaamaan itselleni kesäflunssan.Niin mukava kuin tämä vuoksi 2012 on suurimmaksi osaksi ollutkin, on se tälläisen yleisen terveyden kannalta ollut aivan katastrofaalinen. Nyt mennään vasta heinäkuussa mutta olen ehtinyt jo aivastella läpi kolme ihan kunnollista kuumeflunssaa, laihtua aivan liikaa, pyörtyä hiihtohississä, nilkuttaa rasitusvamman kanssa ja hammassärky on vienyt jo pariin otteeseen hammaslääkärin tuoliin.
Minun puolestani tämä sairastelu siis voisi olla tässä. Voin vielä tämän päivän litkiä teetä ja nukahdella How I Met Your Mother-maratonin edessä (voitteko uskoa, löysin jakson, jota en ollut aiemmin katsonut kokonaan!) mutta huomenna haluan olla skrppina tenttikirjojen ääressä. Niiden tenttien vuoksihan tämä kesä on raivattu vapaaksi, ja olisi tosiaan ihan hirmuisen kiva joskus valmistuakin tuolta koulusta.
silmälasit – hugo boss orange (saatu) shortsit – h&m - toppi – forever 21 - laukku – LUMI – kengät – DinSko -huivi – superupeena (iinalta lainassa)
Asusta sen verran, että vaikka vaihdossa olikin ihana taas huomata miten vähällä tuleekaan toimeen, niin aivan yhtä ihanaa on ollut palata takaisin ja saada koko vaatevarasto taas käyttöön. Alennusmyynneistä huolimatta en ole käynyt edes haistelemassa tarjontaa. Juuri nyt riittää erinomaisesti se, että eilen löysin kaapista nuo jo unohtuneet farkkushortsit ja rakkaista rakkain LUMIn laukku pääsi takaisin käyttöön. Shoppailua omasta kaapista – tili tykkää ;)









Kesällä on tyhmää sairastella. Tosin nyt on ollu niin viluista etten yhtään yllättynyt kun itekin sairastuin :/ mutta pikaista paranemista sulle! Noi lasit on muuten tosi kivan näköset (:
Nää kesäflunssat ovat kyllä ihan surkeita tapauksia :(
Tosi kivannäköiset rillit sulla. :) Ja muutenkin ihana asukokonaisuus! ♥
kiitoksia! viihdyin näissä kamppeissa itsekin :)
Ihana ihana LUMI-laukku :)
eikös olekin <3