Kuten juuri kirjoittelinkin, saa tämä kotona makailu nyt ihan oikeasti loppua. Tämän päätöksen kanssa osui hyvin yhteen, että Hakaniemen Lady Linelta tarjoiltiin yhteistyösopparia, jonka ansiosta saan käydä treenailemassa niin paljon kuin sielu vain sietää ja voin täällä bloginkin puolella kertoa kuinka hyvin tavoitteitani saavutan ja vinkkailla kivoista tarjouksista.
Ja mitä ne tavoitteet sitten ovat? Tuossa jonkin aikaa sitten paljastinkin, että tarkoituksenani on juosta vielä tämän kuun aikana elämäni toinen puolimaratoni. Se tulikin rämmittyä tuolla mudan ja sateen keskellä tänään! Siis hui kamala, millainen ilma osui kohdalle mutta jotenkin siinä jalkojen eteen lykkimisen lomassa turtui niin täydellisesti, että loppujen lopuksi edes ne täydellisen litimärät kengät eivät jaksaneet pahemmin ärsyttää. Juoksuaikakin parani viitisen minuuttia viime keväästä. Jei! Puolikkaseen palailen kuitenkin vielä ihan erillisessä postauksessa.
huppari - david (saatu) - toppi - adidas (saatu) - shortsit - h&m – kengät - adidas (saatu)
Tarkoituksena olisi siis siirtyä satunnaisesta sunnuntailenkkeilijästä hiukkasen monipuolisempaan treenailuun, sillä vaikka juoksemisesta ihan hirmuisesti pidänkin. Juoksutreenailun lisäksi olen siis viimeisen kuukauden ravaillut Lady Linella ja ehtinyt jo ihastua niin saliin kuin hot joogaankin. Tuohon jälkimmäiseen olen jo hiukan addiktoitunutkin. Onko oikeasti mitään rentouttavampaa kuin joogailla ihanan lämpimässä huoneessa ja vielä yllättäen venyä asentoihin, joihin ei ikinä olisi edes villemmissä kuvitelmissa uskonut kroppansa pystyvän. Ihan pelkkään joogailuun ja omatoimiseen salihengailuun en tätä kuitenkaan halua jättää, vaan olen jo ruskinut useammankin ryhmäliikuntatunnin kokeilulistalle ja ensi viikolla olisi tarkoituksena varata aika personal trainerille (rasvamittaus, apua!)
Ja nyt olisi muuten tuolla Lady Line Hakaniemellä ehdottomasti vinkkaamisen arvoinen juttu! Eli klikkailemalla itsensä tänne, pääset lunastamaan kolme ilmaista treenailukertaa ja samalla osallistut kuukauden mittaisen Lady Trainer-paketin arvontaan :)
Auts, nyt taidan painua lilluttamaan itseäni ja kipuilevia lihaksia ylikuumaan kylpyveteen. Hiukkasen kylmetti tuo parinkymmenen kilsan lenkki keskellä syysmyrskyä.









