Tänään on luettu tentiin, juotu taas yhdet päiväkahvit aurinkoisella takapihalla ja juostu ympäri kaupunkia etsimässä kampaajaa, joka ottaisi nämä ylikasvaneet hiukset käsittelyyn heti mutta viimeistään tänään. Ehdin jo huutaa Iinalle kuinka kaikki kaupungin kampaamot ovat salaliitossa hiuksiani vastaan kunnes yllättäen vapaa aika löytyikin ihan muutaman kymmenen metrin päästä omalta kotiovelta. Otsatukka, kohta nähdään taas (ja muutaman viikon päästä ei sitten kirjaimellisesti nähdä ollenkaan, koska jotenkin muistelen, että otsahiusten saksimisaikojen varailu ei ole ihan parhaita puoliani. Mutta ihan sama, pakko saada otsis!)

toppi – indika (saatu) aurinkolasit – prada (saatu) – farkut – only (saatu) – laukku – pieces – ballerinat – joku ihana kauppa itävallassa, johon juuri nyt kovasti kaipailen koska nuo luottokenkäni eivät luultavasti sinnittele kauempaa kuin tämän kesän.

Se olisi sitten ensimmäinen kesälomapätkä edessä. Kokonaiset kuusi päivää palkallista autuutta. Suorastaan  liikuttavan juhlallisesti teippasin töissäkin tietokoneeni näyttöön “JONNA LOMALLA. TAKAISIN 26.6″ post-it-lapun ja  tänään juhlistin tätä ihmeellistä luksusta heräämällä aamulla tuntia tavallista myöhemmin ja pesemällä kaksi koneellista pyykkiä. En oikeasti osaa ihan heti kuvitella toista yhtä rentouttavaa ja turvallista asiaa kuin arkiaamu kotona ja taustalla pesukoneen pauhu (minun tapauksessani oikea kunnon kalkatus. Voi olla, että tämä vuosi tulee olemaan minun ja pesukokeeni viimeinen yhteinen. Näköjään se seitsemän vuoden kriisi pätee myös suhteisiin kodinkoneiden kanssa). Ihan oikeastihan pitäisi säästellä lomafiilistely ensi kuun lomapätkälle, koska ensi viikolla olisi kalenterissa pakollinen (ja viimeinen ikinä) tentti, josta olisi tietty ihan suhteellisen mainiota päästä läpi mutta juuri nyt en osaa mietiskellä muuta kuin tuoreita mansikoita ja ehkäpä pikavisiittiä kirpputorille.  Ja etten nyt kuulosta ihan lusmulta, niin hah, oikeasti olen tänään ehtinyt jo lukeakin siihen tenttiin, sillä tämähän meni nyt niin, että se normaali arkiherätysaikani on niin pirun aikaisin, että vaikka lomaunet kestivätkin tunnin pidempään, hypin silti hereillä suorastaan järkyttävän aikaisin. Ah, onnea on järkevä vuorokausirytmi.

mekko – indiska (saatu) - koru – indika (saatu) – kengät – dinsko – laukku – lainassa iinalta

Kuvissa esiintyvä Indiskalta saamani kukkamekko sai kunnian toimia koko viikonlopun asuna. Lauantaina juhlin kuvien asussa kaverin valmistujaisia (olivatkin varsinainen seurapiiritapahtuma. Niitä ihania bileitä, joissa yhtäkkiä huomaa tuntevansa kaikki ja niiden kivojen ihmisten lisäksi myös viini virtaa kiitettävästi ja juustokakku hurmaa) ja sunnuntaina kävin samaisessa mekkosessa tutustumassa pikkuveljen uuteen kotiin. En yhtään muista, olenko täällä blogissa asiasta maininnut, mutta tässähän kävi tosiaan niin söpösti, että ei pelkästään yksi pikkuveli mennyt naimisiin vaan sen lisäksi ne kaksi nuorimmaista muuttivat tyttöystäviensä kanssa yhteen. Eilen oli sitten tupatarkastu sen viimeisimpänä muuttaneen luona ja olipas muuten äärikauniisti laitettu asunto (hassu fakta muuten. Identtiset veljeni leikkivät kotia pohjapiirukseltaan identtisissä asunnoissa). Pikkuveikka ja tämän tuore avovaimo(huih!) ovat tehneet aivan mielettömän työn kalastellessaan erilaisista nettihuutokaupoista tismalleen itsensä näköisiä kalusteita. En voinut kuin ihastella miten noin nuorilla voikin olla jo noin varma maku.

Okei, nyt lähden tutkimaan pitäisikö tuosta pesukoneen paukkumisesta oikeasti huolestua (iskän ja tämän vaimon kone pamahti liekkeihin tuossa reilu vuosi sitten ja olen sen jälkeen kehittänyt pienen pelkotilan tuota konevanhustani kohtaan). Jos en joudu pakenemaan kylppärissä riehuvaa tulipaloa tyttökirjat kainalossa, voisi seuraavaksi loma-aktiviteetiksi harkita vaikkapa niiden mansikoiden ja tenttikirjojen yhdistämistä. Kirppari jääköön huomiseen LOMApäivään! :)

pssst! Kiva kilpailu löytyy aiemmasta postauksesta!

Joskus näissä blogimaailman hassuissa kiemuroissa vain käy niin, että yhteistyötarjous saapuu täsmälleen oikeaan aikaan. Crocsin kohdalla kävi juuri näin. Eräänä maanantaina huokailin työkaverin ballerinojen perään ja ehkä hiukkasen yllätyin kun kuulin niiden olevan Crocsilta. Olin kyllä jollain tasolla tiedostanut, että tuo mukavuuskenkämerkki myy muitakin malleja kuin niitä “peruscrocseja” mutta en ollut asiaan sen tarkemmin tutustunut. Sen verran nuo työkaverin kengät kuitenkin jäivät verkkokalvoille killumaan, että kahvitauolla naputtelin itseni merkin nettisivuille ja innostuin kengistä niin paljon, että tein mieleeni merkinnän seuraavan palkkapäivän ja crocsien mahdollisesta yhdistämisestä. Yllättäen kuitenkin seuraavana päivänä sain kyselyä olisinko kiinnostunut tutustumaan crocseihin hiukan paremmin ja valita itselleni kahdet kengät kokeiluun. No, aivan varmasti olin kiinnostunut:D Vietettyäni yhden aurinkoisen iltapäivän Crocsin nettikaupassa  ja käytyäni Keskuskadun liikkeessä sovittelemassa eri malleja, onnistuin valitsemaan kaikista niistä kivoista kengistä kahdet kesäni suosikit.

Pinkit kiilakorot olin netissä olleiden kuvien perusteella ohittanut täysin, mutta livenä rakkaus näihin popoihin oli välitöntä ja intohimoista. Kengät ovat hierovan pohjallisen ansiosta jaloissa varsinaiset taivaallisuudet ja pinkki väri saa hyvälle tuulelle. Nämä kengät ovat tämän lyhyen parin viikon omistussuhteen aikana päässeet jo niin paljolle käytölle, että olen hiukan puolitosissani miettinyt iskeväni Crocsin alennusmyynteihin toiset kiilakorot tähtäimessäni;)

Punavalkoiset kumipurkkarit ovat selkeästi suunniteltu Suomen kesää varten: Koska kengät ovat muovia, ei pieni kesäsade haittaa ollenkaan ja aurinkoisella säällä nuo reiät toimivat erinomaisina tuuletusaukkoina. Ja tietty nämä ovat aivan mielettömän mukavat (sen joutui myöntämään jopa äitini, joka ei kenkien ulkonäölle syttynyt).

Ja nyt kehoittaisin teitä kaikkia kenkäkateudessa kiemurtelevia klikkailemaan itsenne Crocsin kenkäkoneeseen. Tsekatkaa koneen avulla itsellenne sopivat kengät ja linkatkaa ne sen jälkeen tuonne kommenttiboksin puolelle, sille torstaina 20.6 klo. 18.00 arvon kaksi onnellista voittajaa, jotka saavat valkata itselleen omat Crocsit! :) Muistakaahan sähköpostiosoitteet, niin saan voittajat kiinni. Onnea kaikille tismalleen yhtä paljon!

ps. kuvissa vilahtelevat mekko ja pusero saatu blogin kautta indiskalta.

En sitten millään malttanut kokonaan lopettaa hääjutustelua, joten palailen aiheeseen vielä päivän asun esittelyllä. Häätyylihän näkyi jo tuolla pari postausta aiemmin mutta koska pari tuntia ennen rakkausbileitä pakotin flunssaisen Iinan kuvailemaan Kaivopuistoon, päätin nyt Iinan kuumeista ahkerointia kiittääkseni julkaista asukuvat vielä yksinään.

Kun pikkuveikka tuossa noin vuoksi takaperin vajosi polvilleen unelmatyttönsä edessä, alkoi isosiskolla tietenkin mieletön mekkokriisi (koska mun mekkohan luonnollisesti oli se häiden tärkein mekko). Ensin harkitsin tosissasi mekon teettämistä, mutta koska en päässyt itseni kanssa yhteisymmärykseen edes leningin väristä, päätin antaa kohtalolle vapaat kädet. H&M:n Conscious Collectioniin kuuluva vihersävyinen akvarellimekko oli tietenkin aivan kaikkea muuta kuin mitä olin edes hiukan suunnitellut etsiväni, mutta niinhän ne parhaat jutut usein tapaavat olla ;)  Mekon paritin pinkkeihin lemppariparikoihin ja huuliin, ja sormeen pääsi edesmenneen mummini vanha sormus. Kultaisen laukun kävin ostamassa vasta hääaamuna. Koputtelin Aleksin ovia heti yhdeksältä kun puoli tuntia aiemmin olin kauhukseni todennut, että aikomus käydä ostamassa laukku ei ole ihan sama kuin laukun oikeasti ostaminen ;) Onneksi kultainen pussukka löytyi suhteellisen vähäisellä paniikkipenkomisella ja ehdin hyvin puunailla itseni juhlakuntoon.

Siinäpä se. Itse tykkäsin ja morsianhan oli tosiaan niin unelmakaunis, että me muut naiset oltaisiin luultavasti voitu tulla paikalle vaikka jätesäkeissä, eikä kukaan olisi huomannut ;)

1. Innostuin tilamaan H&M:ltä tuollaisen minttuneuleen ja tuntuu kuin koko vaatekaappi olisi kirkastunut sen myötä. Eilen neule yhdistyi jo melkein unohdukseen jääneisiin pitsishortseihin ja viime kesänä Kaivarin Kanuunasta löytyneisiin Pura Lopezin kultakorkkareihin. Persikkainen Tigerin laukkukin on taas päässyt käyttöön. Viime keväänä tämä oli oikeastaan ainoa kunnon laukkuni Itävallassa ja niiden kuukausien aikana se tuli lievästi ylikäytettyä. Vuoden “poissa silmistä poissa mielestä”-malli kuitenkin toimi ja viikonloppuna kaivoin laukun kätköistä esiin. Vero Modan huivi ja Pradan aurinkolasit ovat blogin kautta saatuja. Noihin hiuksiini pitäisi muuten äkkiä keksiä jotain. Kun nyt vihdoin sain kasvatettua pois sen viime marraskuisen surullisen kuuluisan Nick Carter 1995-mallin, voisin tässä pienen henkisen tsemppailun jälkeen taas uskaltautua kampaajan tuoliin. Yllättäen huomaan hiukan uneksuvani taas paksusta otsatukasta.

2. Yhteistyökaveri Hakaniemen Lady Line houkuttelee! Klikkailemalla itsesi tänne, pääset testailemaan tuota ihanaa kuntokeskusta kesäkuun aikana kokonaiseksi viikoksi. Kaikkien tutustujien kesken arvotaan myös Lady Trainer -paketti sekä muita yllätyspalkintoja. Olethan täysi-ikäinen ja tulossa tutustumaan ensimmäistä kertaa :) Allekirjoittaneen pitäisi nyt muuten vakavasti ottaa itseään niskasta kiinni treenailun suhteen. Viimeisten viikkojen löysäily menee vielä häästressin syyksi (koska hääpari ei itse laisinkaan stressannut, niin kyllähän jonkun se tehtävä piti niskoilleen ottaa) mutta nyt pitäisi vetää treenikamat kiltisti päälle ja painua hikoilemaan. Varsinkin kun töissä on harva se päivä tarjolla ties mitä lomakakkuja ja luonnollisestikin en voi tyytyä vain yhteen palaan, vaan hiippailen kahvihuoneeseen vielä tauon jälkeenkin nappaamaan pari lisäsiivua ;)

3. Jei, ensi viikolla on tenttiinlukuloma! Olin ihan unohtanut, että perjantai menee keskikesän juhlintaan, joten niitä tarkoin varjeltuja lomapäiviäkin kului vain neljä. Ehkäpä ensimmäinen kerta ikinä kun oikeasti innostuin koko juhannuksesta. Koska olen syntynyt suomalaisittain niinkin outoon sukuun kuin mökittömään sellaiseen, on tämä valoisan yön juhlinta joka kesä samanlainen stressipallo. Nyt jos kaikki suunnitelmat viime tipassa sattuisivatkin kaatumaan, voin aina käpertyä hyvällä omallatunnolla tenttikirjan kanssa sohvannurkkaan ( Maarit, katokin ettet jätä mua yksin! En tosiaan aio oikeasti lukea mihinkään tenttiin)

Voi miten hassua. Herätessäni tänään tiesin mitä haluan. Aivan yhtäkkiä ja varoittamatta se aiemmin kirjoittelemani”en tiedä”-lukko aukesi. Nyt ajatuksissa risteilee taas niin paljon asioita joita haluan nähdä, kokea ja tuntea, eikä se tulevaisuus tunnu enää ollenkaan ikävällä tavalla sumuisalta. Niistä toiveista ja ajatuksista ei sen enempää, mutta oi, miten siistiä onkaan taas tietää.

Koska ulkona viileni yllättäen, sain erinomaisen syyn nyhjätä tämän alkuviikon valmiiksi reikäisissä farkuissa ja rönttöneuleessa.  Vero Modan farkut ja New Yorkerin neule ovat molemmat blogilahjuksia mutta kultakimalleballerinat ovat ihan oma tuhlaus eräästä itävaltalaisesta kenkäliikkeestä. Laukku puolestaan löytyi eurolla kirpputorilta. Vaikka kesähelteet ja shortsit ovatkin parhaista parhaimpia niin kieltämättä nämä alkuviikon viileät päivät ovat olleet jotenkin aivan ihanan raikkaita. Ensi viikolla lämpöasteet saavat kuitenkin puolestani kohota taas reilusti yli kahdenkymmenen koska kesätenttiluku etenee huomattavasti mukavammin puistossa makaillen (siis oikeasti! Luin aikoinaan pääsykokeisiinkin yhden kuukauden samalla aurinkoa ottaen)

ps. bongatkaa jaloista verenhimoisten hyttysten puremat. Mikähän siinä on, että hyttysten olemassaoloa ei edes muista ennen kuin joutuu taas jälleen kerran niiden hyökkäyksen kohteeksi?

kuvat: Veera Korhonen

Tuon eilisen postauksen piti ensin jäädä ainoaksi hääpostaukseksi mutta koska en eilen liikutukseltani kyennyt enempää kirjoittamaan, palaan pikkuveljeni hääpäivään vielä hetkeksi. Voi nimittäin hyvin olla, että tuo kesäkuinen lauantai on tähänastisen elämäni kaunein, ja sen ymmärsin viimeistään sillä hetkellä kun morsiamen astuessa kirkkoon käännyin hetkeksi vilkaisemaan ilmettä veljeni kasvoilla. Olen kuullut joskus sanottavan, että tuo on se hetki jolloin sulhasen kasvot kertovat kaiken ja tuon ohikiitävien sekuntien muodostaman muiston perusteella en voi muuta kuin yhtyä tähän ajatukseen.

Työkaverini kysyi minulta tänään (kuunneltuani häähehkutusta aamukahvipöydässä), että mikä näistä häistä teki aivan erityisen onnistuneet. Hetken mietittyäni onnistuin tiivistämään vastauksen yhteen lauseeseen, ja se oli se, että hääpari oli niin uskomattoman onnellinen. Tietenkin ilma oli kaunis, ruoka hyvää, koristelut kauniita, puheet loistavia ja juomaa riitti, mutta loppujen lopuksi nämä kaikki olivat vain sivuseikkoja. Sen todellisen tunnelman loi toisistaan humaltunut hääpari, jonka onneen oli aivan mahdotonta olla yhtymättä. Sillä niin se vain on, että onni osaa olla kovin tarttuva asia.

Näissä häissä tanssittiin, naurettiin ja onnenkyynelöitiin melkein aamukolmeen saakka, ja vieraat eivät osanneet millään olla hiljaa siitä miten erinomainen juhlapari oli kyseessä. Aamuyhdeltä nostin veljeni ystävien kanssa maljan sille reiluimmalle ja oikeudenmukaisimmalle tyypille, jonka isosiskona minulla on kunnia olla ja aamukahdelta purskahdimme morsiamen äidin kanssa itkuun kun totesimme, että tässä on pari joka saa toisensa säteilemään. Ja kun hääpari viimeisten joukossa karkasi paikalta, kuulin takapenkiltä (sain heiltä jalosti taksikyydin, kun kotini ja pariskunnan hotelli sijaitsivat toisistaan vain joidenkin satojen metrien etäisyydellä) “Tää taisi mennä ihan täydellisesti”.

Täydellistä se olikin. Niin häät kuin tuore avioparikin.

Joni, koska olen isosiskosi, olen tuntenut sinut elämäsi jokaisena päivänä. Tämä on asia, jota yleensä käytän häikäilemättä omaksi hyväkseni, paljastamassa noloja lapsuusmuistojasi kaikissa mahdollisissa julkisissa tilanteissa.Koska tänään on kuitenkin hääpäiväsi, en aio kertoa kuinka viisivuotiaana pukeuduit viikon verran farkkuhameeseeni ja halusit itseäsi kutsuttavan Petraksi. En aio myöskään kertoa kuinka hiukan tukevana taaperona jäit syöttötuoliisi jumiin. (Jos joku haluaa kuulla näistä muistoista tarkemmin, löytää minut tästä juhlatilasta vielä useamman tunnin).

Joni. Koska olen isosiskosi, on minulla ollut kunnia tuntea sinut elämäsi jokaisena päivänä. Sen vuoksi tiedän, että sen lisäksi että olet hyväsydämisin ja oikeudenmukaisin tuntemani henkilö, omaat myös sen harvinaisen lahjan, että tässä yleensä niin tietämättömässä maailmassa, olet aina tiennyt mitä haluat ja olet ollut valmis tekemään työtä sen eteen.

Melinda. Kun pikkuveljeni, joka ei jaa muun perheen taipumusta jakaa kaikki mahdolliset yksityisasiansa päivällispöydässä, yllättäen kertoi, että “Olisi sellainen Melinda”, tuli minulle tunne, että tässä taitaa olla nyt jotain, mitä veljeni todella haluaa. Ja kun muutamaa kuukautta myöhemmin kuulin Jonin silloiselta kämppikseltä ja nykyiseltä bestmanilta, että tämä oli kotiin tultuaan löytänyt Jonin katsomasta ruotsinkielisiä uutisia ja kirjoittamassa ylös kaikki ne sanat joita ei tunnistanut, ymmärsin, että tässä ei ole vain jotain mitä Joni haluaa, vaan jotain minkä eteen hän on valmis tekemään työtä. Melinda, silloin ymmärsin, että sinä taidat olet se, mitä veljeni tässä maailmassa haluaa kaikkein eniten.

Joni, sinulla on tapana sanoa, että aina kun avaan suuni, päädyn jollain tavoin hiukan nolaamaan sinut. En ole aivan varma olenko sen jo tällä puheellani saavuttunut, mutta haluan kuitenkin varmuuden vuoksi sanoa nyt tässä kaikkien edessä, että en ole koskaan nähnyt sinua niin onnellisena ja rakastuneena kuin Melindan kanssa. Ja haluan kiittää Melinda sinua siitä, että jokaisena päivänä teet veljestäni niin tavattoman onnellisen.

Mikä ihana, täydellinen päivä eilinen olikaan. Äänikin petti vasta puheen viimeisellä rivillä, mutta ei se mitään, koska siinä vaiheessa itki jo moni muukin (loput kyynelöityivät sitten siinä vaiheessa kun veljeni esitti tuoreelle vaimolleen otsikon kappaletta. Se tosi saattoi johtua myös pikkuveikan täydellisen olemattomasta nuottikorvasta;))

ps. Nappasin hääkimpun!

Tiedättekö kun joidenkin biisien kuuntelua ei vain osaa lopettaa?

Aloitin J.K. Rowlingin Paikka Vapaana (The Casual Vacancy) lukemisen useita viikkoja aiemmin kuin mitä lopetin sen. Yleensä luen nopeasti, lähes maanisesti kunnes kirja on loppu mutta tämän kirjan kanssa en osannut tehdä niin. Luultavasti sen vuoksi, että mielestäni ensimmäiset luvut olivat no, jos eivät tylsiä, niin ainakin todella epäsävyttäviä. Hahmot ja tapahtumat eivät yksinkertaisesti jaksaneet kiinnostaa niin paljoa, että olisin etsinyt aikaa juuri tämän kirjan lukemiselle. Oikeastaan ainoa syy miksi päätin jatkaa kirjan lukemista oli ystäväni lähes pakottamiseen verrattava suositus. Koska luotan vahvasti tämän kyseisen ihmisen kirjamakuun, päätin antaa kirjalle vielä yhden mahdollisuuden ja silloin se yhtäkkiä rupesi toimimaan ja tarina vei mennessään. Nizzaan pakkasinkin mukaan juuri tämän kirjan ja tunnit rannalla katosivat tarinan mukana.

Paikka Vapaana ei kerro Harry Potterin aikuisvuosista (vaikka kieltämättä näin hiukan salaa toivoinkin). Se ei myöskään kerro muistakaan velhoista, kirjeitä kuljettavista pöllöistä tai puhuvista tauluista. Rowlingin aikuiskirja kertoo sen sijaan politiikasta, kaupungin sisäisistä luokkaeroista, erilaisista ihmiskohtaloista, yhteiskunnan ja ihmisten suurista ja pienistä ongelmista. Kun Barry Fairbrother, pidetty paikallisvaltuutettu lyyhistyy kuolleena maahan heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, alkaa kilvoittelu tästä yllättäen vapautuneesta valtuustopaikasta ja hiljalleen selviää miten se, kenelle paikka menee vaikuttaa kaikkiin Rowlingin luomiin hahmoihin. Ja näitä hahmoja oikein kuhisee tässä tarinassa. Rowling on luonut kokonaisen kaupungillisen hämmentävän todellisia persoonia. Vanhoja, nuoria, onnellisia, onnettomia, eksyneitä ja epätoivoisia. Jokaisella heillä on oma tarinansa ja jokaiseen heihin Barryn kuolema vaikuttaa eri tavoin.

Rowling on kirjoittajana upea.  Tekstissä vilahtelee oivaltavia huomautuksia ja henkilöhahmot ovat äärimmäisellä huolella rakennettuja. Tarina itsessään vie alkutakeltulun jälkeen mukanaan ja laittaa myös oikeasti ajattelemaan, Rowlingin  nostaessa esille oikeastaan jokaisen mahdollisen yhteiskunnan epäkohdan. Osaamattoman kirjoittajan käsissä tarina olisi saattanut karata liialliseksi mässäilyksi mutta en voi muuta kuin ihailla miten taitavasti Rowling ohjailee jokaisen luomansa hahmon tarinaa. Loppu pysäyttää ja jättää hiljaiseksi. Viimeisellä sivulla kaikki ne hahmot joista en ensin millään jaksanut kiinnostua ovat tärkeitä. Kyllä, suosittelen!

Kirja saatu blogin kautta.

Lempparimekko pääsi taas käyttöön. Talveen tämä pastellinen kukkaihanuus on aivan liian no, pastellinen, mutta näihin ihanan aurinkoisiin päiviin se on kuin tehty. Tässä mekossa jaksaa vain kerta toisensa jälkeen innostaa tuo kuosi. Lapsena meillä oli mökillä tuosta samasta kankaasta pussilakanat. Harmi vain, että tuo ompeluviettini on niin alikehittynyt, että en ole vieläkään onnistunut lyhentämään mekon hiukkasen liian pitkiä olkaimia. Tarkoituksenahan oli tuunata tämä kirpparilöytö aikoinaan sopivaksi heti kotona, mutta kovin yllättäen, vielä vuotta myöhemmin tappelen olkapäiltä valahtelevien olkaimien kanssa;) Sen verran sentään olen projektille suunnannut ajatusta, että yritin pari päivää sitten etsiä ompelurasiaani (eli eräästä hotellista mukaani nappaamaani lankametrin ja yhden neulan settiä). Toisaalta, onko sillä nyt loppujen lopuksi niin hirvittävästi väliä jos olkaimet hiukan tipahtelevatkin?

]]> http://polkadots.indiedays.com/2013/06/05/vielakin-kesa/feed/ 12 http://polkadots.indiedays.com/2013/06/03/edelleen-kesa/ http://polkadots.indiedays.com/2013/06/03/edelleen-kesa/#comments Mon, 03 Jun 2013 19:16:01 +0000 Jonna http://polkadots.indiedays.com/?p=19267 pitsitunika – vero moda (saatu) – shortsit – tiger of sweden

En jotenkin vain pääse yli siitä miten ihana tämä kesä onkaan. Eilen rakastuin täydellisesti Helsinkiin ja mietin jälleen kerran kuinka kesäisin Suomesta ei osaa haluta pois. Se muualle kaipuu on tarkoitettu niille pimeille kuukausille, jolloin nämä alkukesän päivät tuntuvat vain hyvältä unelta. Kesämaanantai meni töissä (jossa tosin harjoittelijoiden huoneen kolmen asuttajan ja puutteellisen ilmastoinnin vuoksi pääsi myös nauttimaan hellelukemista) mutta virastosta kirmasin puistopiknikille vaihtotyttöjen kanssa. Muisteltiin vuoden takaista vaihtoelämää ja kauhisteltiin parhaillaan villinä tulvivaa Tonavaa. Yksi kivoimpia muistojani viime kesästä ovat Itävallan villit ukkosmyrskyt, mutta kieltämättä nuo tämän hetkiset tulvat kuulostavat kaikkea muuta kuin kivoilta.

Huomenna olisi suunnitelmissa jatkaa puistohengailua ja iiih, lauantaina pikkuveli menee naimisiin! Puheeni on vieläkin aivan kesken ja odottelen tässä parhaillaan jonkinlaista heurekaa saapuvaksi. Itkuinen vollotushan siitä kjoka tapauksessa tulee, mutta olisihan se kivaa, jos siellä nyyhkinnän keskellä olisi edes muutama sanantapainen.

Etukäteen kesästä odottaa aina aurinkoa, paljaita sääriä ja valoisia öitä. Kun kesäkuun ensimmäinen vihdoin koittaa, huomaakin että vaikka lämpö, paljaat sääret ja pehmeä yövalo ovatkin mahtavia, on Suomen kesässä kuitenkin kaikkein parasta se määrittelemätön tunne siitä, että  lopujen lopuksi kaikki on mahdollista.

Ex-kämppis soitatti eilen youtubesta Birdya ja kolmannen kappaleen kohdalla sanoin “Tämä, tästä tulen vielä kehittämään addiktion“. Kun viisi tuntia myöhemmin palasin kotiin oli kello kaksi yöllä ja kuuntelin  biisin kuusi kertaa. Täydellinen.

TYKKÄÄN: Lakritsijäätelöstä, ihmisistä, jotka tuntevat minut, auringosta, hyvistä kirjoista, kun saa valvoa ilman huolta aamusta, cokis zerosta, spritzereista, maksalaatikosta, kesäaamuista, leipomisesta, sushista, deadlineista, Itävallasta, junassa istumisesta, Minna Parikan kengistä, parransängestä, sarkastisista ihmisistä, Helin Kajon biiseistä, yksinäisyydestä silloin kun tietää ettei oikeasti kuitenkaan ole yksin, Kaivarin Kanuunasta, kahvista, hiusten pesemisestä, perustelukykyisistä ihmisistä, kivoista viesteistä, päivänäytöksistä, kodistani, Helsingistä, lähtemisestä, palaamisesta, perheestäni, pikkuveljien onnesta, villasukista, kesäsateesta, muistoista, kirjoittamisesta, epärealistisuudesta, realistisuudesta, hassuista sattumista, Facebookista, huulipunista, päärynöistä, aivastamisesta, aamuyhdeksästä, ystävistä, onnellisuudesta, elämän kivasta yllätyksellisyydestä, kukista, coronasta, ihastumisesta, lenkkeilystä, viinistä, onnistumisesta, itsensä voittamisesta, perhepäivällisistä, Linnanmäestä, hattarasta, rajasta blogiminän ja arkiminän välillä, iltapuvuista, Kaivopuistosta, Mika Waltarista, historiasta, mansikkakakusta, synkkaamisesta, saksan kielestä, humala-avautumisesta, autossa istumisesta, nauramisesta, huomaavaisuudesta, päiväunista viltin alla, Kismet-jäätelöstä, tulevaisuudesta, sopivasta pirullisuudesta, analysoimisesta, hyvistä hartioista, satunnaisesti tupakoivista miehistä, Anna-kirjojen Gilbertin kosinnasta, paljain jaloin kävelemisestä, tyynyn viileästä puolesta.

EN TYKKÄÄ: Rusinoista, ihmisistä, jotka luulevat tuntevansa minut, suurista päätöksistä, ihmisten luokittelusta syntyperän tai henkilökohtaisen suuntautumisen vuoksi, huonosti käyttäytyvistä ihmisistä, huonoista yöunista, epävarmuudesta, koreografisista liikuntatunneista, punssista, siitä tunteesta, että on liian humalassa, asiakaspalvelijoille huutavista ihmisistä, rahahuolista, perustelukyvyttömistä ihmisistä, riittämättömyyden tunteesta, rypistetyistä nenäliinoista, siitä ettei ajassa voi liikkua taaksepäin, oravista, sitruunalakritsijäätelöstä, pettymisestä, sunnuntaista, surullisuudesta, turhista päivistä, aamukolmesta, väsymyksestä, hiertymistä jaloissa, myöhästymisestä, formuloista, roikkumisesta, asioiden turhasta toistamisesta.

ps. lasit saatu blogin kautta. Tykkään myös niistä.

aurinkolasit – prada (saatu) – pusero – second hand – shortsit – forever 21 – laukku – pieces – kengät – crocs (saatu. psssst! näistä tulossa pientä kisaa)

Tänään huomasin, että:

1. Yksiö on mahdollista siivota lattiasta kattoon tunnissa. Voin siis jatkossakin nukkua rauhassa kaksi tuntia herätyksen yli. Yllättäen imuroinnit, pyykinpesut ja tiskaukset ehtii huomattavasti lyhyemmässä ajassa jos keskittyy vain siihen siivoamiseen eikä unohdu vartin välein koneelle tai sängyn alta löytyneen kirjan ääreen.

2. Jos potuttaa oma laiskuus kannattaa oikeasti lähteä lenkille. Lenkiltä palatessa on ainakin hiukan vähemmän laiska olo ja lisäksi puolen tunnin lenkillä lunastaa itselleen loppuillaksi loputtomat herkutteluoikeudet (ainakin oman matikkapääni mukaan)

3. Jos sattuu vahingossa pukemaan päälleen vaatteet, joissa tuntee näyttävänsä mieheltä, eikä asua ehdi enää vaihtaa, kannattaa valita huulien ja kenkien väriksi kirkas pinkki. Heti tuli tyttömäisempi olo ja olen melkein varma, että ainakin suurin osa ihmisistä tunnisti minut naiseksi. Aiemmista vaatekriiseistäni löytyy varsin kattavaa selvitystä täältä ;)

4. Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? on muuttunut kuuden vuoden lukutauon aikana vain entistä paremmaksi. Taidankin painua kylpyyn se seuranani ja ah, ihanaa, en ihan oikeasti muista kuka tuon rikkaan tädin hengen oikein pihisti! (ei saa kertoa!!!!)

neule – asos – shortsit – nelly – kengät – marc o’polo – laukku – pieces – aurinkolasit – prada (saatu)

Menipä nuo aamulla luonnostellut suunnitelmat ihan päin honkia. Hietsun kirpparilla oli vain viisi myyjää ja siellä kierrellessäni totesin, että oikeastaan tämä maanantai voisikin olla sellainen kamuilupäivä, jolloin juttelen mahdollisimman monen elämäni kivan ihmisen kanssa. Kahvilakirjoittelu vaihtui siis pitkään kävelylenkkiin ja useamman tunnin sohvajuoruiluun kaverin luona. Ehdittiin siinä muutaman tunnin aikana muistella vaihtoa, pohdiskella millainen kosinta olisi paras (minä: ehdottomasti suihkussa. Julkiset paikat ja muut ihmiset ainakin ehdoton ei ei ) ja tulla siihen tulokseen, että elämässäni tapahtuu hämmentävän paljon outouksia, joihin olen itse vain osittain syyllinen. Kun juorukamun avomies sitten jossakin vaiheessa kotitui ja annettuani tällekin nopean “et ikinä arvaa mitä mulle tapahtui“-priiffauksen (arvostan suuresti miten tuo nälkäinen miekkonen jaksoi feikata kiinnostustaan), päätin jatkaa matkaa espahengailemaan yhden ehdottoman lempparityyppini kanssa. Soitettuani vielä maratonipuhelun äidille ja ex-kämppikselle totesin kamuilleeni tarpeeksi ja päädyin kotiin hymistelemään miten mahtavia ihmisiä ympäriltäni löytyykään

Asusta sen verran, että ilmeisen aurinkolasirakkauden lisäksi, nuo shortsit ovat aivan mahtavat. Ne ovat juuri sellaisella oikealla “siis kyllähän mä voin syödä just niin paljoa jäätelöä kuin haluan“-tavalla ikuisuuslöysät ja kaikessa rönttöisyydessään niin äärimukavat, että jos työpukeutumisessa ei tarvitsisi hiukan yrittää, viettäisin koko kesän luultavasti näissä.

Okei, nyt rupean tiirailemaan tuota illan ehdottomasti parasta televisioantia eli Hellyyteni kohdetta. Muistan katsoneeni kyseisen leffan joskus yläasteella kavereiden kanssa ja muistaakseni myös vihasimme pätkää aivan ylitse kaiken. Koska kuitenkin poden ikuisuusihastusta Paul Ruddia kohtaan, päätin antaa leffalle uuden mahiksen.

mekko – soaked in luxury – lasit – ray-ban (saatu) – laukku – pieces

Tämän kesän suosikkimekko löytyi kuten yleensäkin parhaat asiat elämässä: etsimättä. Lähdin mukaan tuomaroimaan kaverin mekkolöytöä ja siinä samalla huomasin Soaked in Luxuryn nurkkauksessa ihanan houkuttelevan kukkameren. Vartin päästä kiikutin mekon kassalle ja puin sen samantien päälleni. Hintansa arvoiseksi mekko todisti itsensä heti seuraavan tunnin aikana kun tuntematon herrasmies kävi pyytämässä puhelinnumeroani.

Nyt pitäisi kiskoa mekko taas niskaan. Maanantai on vapaa töistä mutta tarkoituksena olisi suunnata Hietsun kirpparin kautta johonkin kahvilaan istuskelemaan ja kirjoittamaan. Työn alla olisi gradu sekä kevään tärkein kirjoitelma: Puhe pikkuveljen häihin (sanojen lisäksi pitäisi myös keksiä, miten onnistuisin pidättämään kyyneliä edes hiukan kauemmin kuin ensimmäiset kolme sekuntia)

Viimeisen parin päivän aikana olen samoillut Nuuksion metsissä, oppinut ampumaan jousella (osuin heti napakymppiin. Jotain hyötyä siis siitä kaikesta Nälkäpeli-fanituksesta), syönyt ihan äärimmäisen hyvin, ihmetellyt joidenkin ihmisten sosiaalista kyvyttömyyttä, löytänyt vihdoin sen täydellisen maksimekon, toiminut oikein, tehnyt indiedaysin porukan kanssa luokkaretken Porvooseen, syönyt mansikoita, leikitellyt ajatuksella jenkkireissusta, ostanut happy mealin ihan puhtaasti lelun vuoksi, juonut aivan liikaa viiniä, fanittanut Lauraa, miettinyt tavallista vähemmän, ihmetellyt ja nauranut, innostunut kesästä sekä ihastellut lempivuodenaikaani. Hassua miten joskus ajattelinkaan olevani syystyttöjä, sillä ei mikään kyllä vedä vertoja tälle  kapealle kaistaleelle kevän ja kesän välillä.

]]> http://polkadots.indiedays.com/2013/05/26/sunnuntain-ajatuksia/feed/ 10 http://polkadots.indiedays.com/2013/05/23/lintsilla-2/ http://polkadots.indiedays.com/2013/05/23/lintsilla-2/#comments Thu, 23 May 2013 09:35:49 +0000 Jonna http://polkadots.indiedays.com/?p=19160

En yleensä osaa nimetä lempipaikkaani Helsingistä. Helsinki on kotikaupunki. Kaupunki, josta on jo ihan oman psyykkeenkin vuoksi tykättävänä kokonaisena, ei vain palasina. Tänään kuitenkin jouduin myöntämään, että tämä kaikki pitää hienosti paikkansa niin kauan kun mukaan ei lasketa Linnanmäkeä. Sitä harvinaista paikkaa, jossa vielä ylettyy koskettamaan lapsuuden melkein kadotettuun kesälomafiilikseen ja jossa tuoksuu maailman parhaille poppareille. Piipahdin tänään aamulla Lintsillä erään pressitapahtuman vuoksi ja vaikka koneet olivatkin hiljaisia, eikä hattarakioskeille jonotettu, oli ilmassa selkeästi se ihana lintsifiilis. Varsinkin koska hiukan satoi. Kun oli pieni, jonoja (tai kiukuttelevaa jälkikasvuaan) kammoavat vanhempani valitsivat Linnanmäkipäiväksi aina harmaan, melkein sateisen ilman. Meille lapsille kerrottiin määränpää vasta puolimatkassa ja aivan ensimmäiseksi mentiin narunvetoon, koska muuten olisin jännittänyt tulevaa, vielä tuntematonta lelua aivan liikaa koko reissun ajan (jännitän muuten vieläkin. Tänään hypin melkein tasajalkaa odottaessa omaa vuoroani. Sain kangaskassin. Se on hieno)

Päivän asutuli koottua noin kahdessa minuutissa. Nukuin luonnollisestikin pommiin (vai voiko oikeasti sanoa, että nukkui pommiin, jos torkutinkäsi vain sattui olemaan hiukan liian vireänä?) ja noin puolessa tunnissa piti ehtiä pestä hiukset (en voi sietää likaisia hiuksia, vaan pesen niitä vainoharhaisesti päivittäin. Kuivashampoot ja kaikki muut kikkailut ovat yök), meikata ja keksiä vaatteet. Housut tilasin hetken mielijohteesta hennesiltä pari viikkoa sitten. Neule on samanlainen hetken neronleimaus Asokselta, kengät saatu Sorelilta, takki puolestaan Vero Modasta ja laukku on tietenkin tuo ikuisuusLUMI, jonka on laukkuvalintani ainakin kuutena päivänä viikossa. Vaikka nuo pyjamahousut ensin hiukan mietityttivätkin, tuli nyt todettua, että ovathan ne ihan mahtavan mukavat ja saavat näin myös jäädä vaatekaappiini asustamaan.

Kuvat: Veera Korhonen

Kaverini kysyi minulta pari viikkoa sitten “Mitä sä Jonna oikein haluat?” ja kysymys kieltämättä pysäytti. (Kirjaimellisestikin. pamautin jarrut päälle kesken kävelylenkin ja jäin keskelle katua patsastelemaan). Olen nimittäin aina ollut todella hyvä haluamaan. Olen tiennyt minne haluan opiskelemaan, millaista työtä haluaisin tehdä. Olen tiennyt missä haluan asua, kenet haluan ja millainen ihminen oikein haluan olla.  Tuon ystäväni ilmaan heittämän kysymyksen ansiosta ymmärsin kuitenkin vihdoin, että en ole muutamaan kuukauteen oikein tiennyt mitä haluan. En tiedä mitä haluan tehdä valmistumisen jälkeen, en tiedä haluanko seurustella, en tiedä haluanko asua Suomessa, en edes tiedä mitä haluan tehdä ensi viikolla. Suurimman osan ajasta en taida edes tietää, mitä minun pitäisi mistäkin asiasta tuntea. Se ettei tiedä mitä haluaa, tajuaminen oli  lamaannuttavaa, hämmentävää, sillä miten mennä eteenpäin, jos ei tiedä minne haluaa mennä? Miten reagoida yhtikäs mihinkään tai tehdä minkäänlaisia päätöksiä, kun ei ole aavistustakaan, mitä haluaa? Kyse ei ole siitä, että en haluaisi mitään, vaan nimenomaan siitä, etten tiedä mitä haluan. Outoa.

Toisaalta voi olla, että olen viimeisten vuosien aikana käyttänyt niin paljon aikaa haluten tiettyjä asioita, ihmisiä ja tapahtumia, että aivoni yksinkertaisesti vain ovat pienellä breikillä. Mennyt kevät on muutenkin ollut yllättävän rankka, joten ehkä juuri nyt on ihan ok olla haluamatta mitään tai ketään erityisesti. Ehkä on ihan ok haluta vain sellaisia abstrakteja asioita kuten onnellisuutta, ja antaa niiden yksityiskohtien piirtää viivansa omaa tahtiaan.

Ihan ehdottomasti parasta tässä koneessa kuitenkin on, arvatkaas mitä? Se on myös tabletti! Ensin ajatus näytön kiskaisemisesta irti tuntui ihan hullulta ja hetken aikaa mietin, että enhän nyt ihan oikeasti voi ruveta pilkkomaan konetta paloihin, mutta haa! Kylläpäs voin, ja nyt olen sitten vihdoin siirtynyt myös tablettikauteen ( Tiedän. Kaikki muut kääntyivät tekniikka-ajassa laskettuna siihen jo tsiljoona vuotta sitten) Näytössä? Tabletissa? on myös ikioma akku, joten tämähän on oikeasti ihan suunniteltu juttu;) Ehdottomat kiitokset annan siis koneen monkäyttöisyydestä ja totuttuani kosketusnäyttöön, en usko enää voivani luopua siitä. Hirmuisen kätevää tökkiä sormella hiiren sijaan. Onneksi konetta voi kuitenkin ohjailla myös normaalisti hiirellä, koska kieltämättä juuri rasvatut kädet ja näyttö ovat yhdessä vähän yöks. Siitä hiirestä tosin reklamaatiota sen verran, että pari kertaa olen onnistunut kadottamaan mokoman aivan kokonaan näkyvistä ja onnistunut saamaan takaisin vasta koneen pilkottuani.

Toisinaan katoilevasta hiirestä huolimatta käyn kuitenkin aika villinä tätä konetta kohtaan ja täydet pisteet annan näppäimistöstä, joka suorastaan syleilee sormia. Ihanan keveä. Kivaa kun on taas miniläppärin lisäksi varsinainen läppäri käytössä, ja ajattelinkin tänään testailla comboa puisto + gradu. Katsotaan miten käy;)

ps. Pakko muuten sanoa, että tuo koneen nimi on aika osuva. Sen verran vihreäksi muuttui pikkuveli, kun esittelin uutta kaveriani ;)

Ostan keltaisia vaatteita aivan liian harvoin, mutta silloin kun sellaisen erehdyn hankkimaan, nousee se välittömästi lemppariksi. Tämä avoselkäinen puuvillaneule lähti mukaan Nizzasta, kun taivaalta pirskotti vettä ja tuli tunne, että jos keltaista väriä ei saa auringosta, täytyy sitä sitten hankkia kassan kautta. Taisi olla aika hyvä päätös, sillä viimeiset pari päivää neule on ollut liimattuna päälleni. Farkkushortsien kanssa se on aivan ehdoton lupaus kesästä ja vaikka pikkuveljen tuomio olikin “näytät aika ryytyneeltä, onks toi paita revennyt?!”, laitan sen enemmin krapulaisen olon kuin rakkaan paitani piikkiin;)

Maksihame löytyi hotellin viereisestä kaupasta, joka ensimmäisellä silmäyksellä näytti myyvän ainoastaan muovilta tuoksuvia kenkiä ja laukkuja. Väri valikoitui sormissa valmiiksi ollleen kynsilakan perusteella ja en vain millään meinaa saada tarpeekseni siitä, miten kivalta tuntuu kun helmat tanssivat nilkkojen ympärillä. Eilen kävellessäni elokuvista kotiin, otin ihan tarkoituksella pidemmän reitin saadakseni leikkiä helmojeni kanssa hetken pidempään.

Hassua muuten olla taas kotona. En ollenkaan kuulu siihen joukkoon, jonka mielestä matkailussa parasta on kotiinpaluu, vaan itse haluaisin vielä yhden lomapäivän, vielä yhden muiston, vielä yhden arjesta vapaan hetken. En ikinä kärsi koti-ikävästä tai kaipaa omiin lakanoihin nukkumaan, vaan  ikävä iskee loman jälkeen. Nyt onkin hiukan taas hämmentynyt olo, kun pitäisi purkaa matkalaukku ja palautua. Onneksi aina voi lähteä uudelleen.

Ostin pitsihaalarin joulukuussa Primarkin alennuksista, koska siitä huokui sellainen määrittelemätön hyvä fiilis ja lupaus rennon onnnellisista hetkistä. Joskus niihin vaistoihin vain kannattaa luottaa, sillä kun niitä oikeasti keskittyy kuuntelemaan, osuu yllättävän usein oikeaan. Myös silloin kun sovituskopissa peilikuva näyttäää ihan kamalalta ja masentavan kokotaulukon vuoksi joutuu ostamaan tavallista kaksi kokoa suuremmman kappaleen;)

]]> http://polkadots.indiedays.com/2013/05/16/nice-feeling/feed/ 7 http://polkadots.indiedays.com/2013/05/15/nice-happens/ http://polkadots.indiedays.com/2013/05/15/nice-happens/#comments Wed, 15 May 2013 08:47:55 +0000 Jonna http://polkadots.indiedays.com/?p=19057

Eilen kaupasta löytyi vaniljasitruunamacaroneja, skumppaa ja Milka Oreota (vuodatin muutaman onnenkyyneleen jälleennäkemisen johdosta), jalkapohjat ovat melkein jo tottuneet rantakiviin ja aamuisen laskutoimituksen perusteella poskipäille on ilmaantunut  kaksitoista pisamaa. Nizza siis jatkaa lumoamistaan ja onkohan tässä maailmassa mitään yhtä rauhoittavaa kuin rantaan hakkaavien aaltojen kuuntelu?

Koska hotellin netti hiukkasen takkuilee, (huudetaan sille Iinan kans vuorotellen: “Eiiih, sä et voi tehdä mulle”),  jätetäänpäs suuremmat tarinoinnit väliin ja suunnataan kohti Cannesia. Ajattelin törmätä siellä Ryan Goslingiin.

Taidan jäädä tänne. Aurinko on ruvennut tarttumaan kiinni muutenkin kuin palamisena ja projektini maistaa läpi kaikki jäätelömaut on pahasti vielä kesken.  Löysin eilen myös tulevan aviomiehenkin. Sen uimahousut oli ranskalaiseen tapaan tosin hiukan liian minimaaliset, mutta ehkäpä ylitiukat uimahousut ovat asia joka on järjestettävissä. Olen oikeastaan valmis moneenkin erilaiseen kompromissiratkaisuun (esim. löysemmät housut, ei housuja ollenkaan)

MATTI, Helsinki

Pukeudun ajatuksella mutta en kuitenkaan pohdi vaatteeitani kovinkaan pitkään. Tykkään kokeilla erilaisiakin tyylejä ja vinkkejä pukeutumiseen saan myös tyttöystävältä.

“OSKU”, Helsinki

Olen itse kokeileva pukeutuja ja tykkään panostaa vaatteisiin. Yleisesti kannatan, että olisi kivaa jos pikkukaupungeissakin saisi pukeutua vapaammin ilman outoja katseita.

MIKA, Helsinki

Tyylini on rento. Käyn vaateostoksilla harvoin mutta kun kauppoihin eksyn, saatan samalla ostaa paljon. Kuvan kengät ovat tämän hetken suosikkini, sillä ne on tehty mittatilauksena jalkoihini ja ovat syntymäpäivälahja kavereiltani. 

Kyseiset herrat valikoin valokuviin, koska ihastuin jokaisen kohdalla tuohon rentoon ja itsevarmaan tyyliin, jolla tyypit kantoivat vaatteensa ja ehkä allekirjoittaneelle on pieni fetissi tyylikkäisiin kenkiin, ja sellaiset löytyivät kaikkien kolmen jaloista.

Ja kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, minun ja muiden bloggaajien kuvaamat tyylit löytyvät täältä, jossa voi äänestää omasta mielestään tyylikkäintä kaduntallaajaa, ja samalla osallistua Olympus PEN mini E-PM2-kameran arvontaan. (muistakaa kamerakisaan osallistumista varten täyttää se esiin hypähtävä lomake!)  Kaksi viikkoa kestävässä finaalissa lopullisesta mestaruudesta taistelevat kunkin viikon voittajat, eli lähtötilanne nollataan. Eniten ääniä saanut katutyylikkyys palkitaan myös kameralla, samoin kuvan napsaissut bloggaaja. Voittomahdollisuudet voi tuplata osallistumalla kisaan myös Olympuksen Facebook-sivutostolla, jossa kyseinen minijärkkäri myöskin on arvottavana :)

Terkkuja Nizzasta! Aurinko paistaa, hotelli löydettiin puhtaasti harhailemalla, rannalle on alle viiden minuutin kävelymatka, jogurttijäätelökoju on paikoillaan, ja viinilasilliset maksaa reilun kolme euroa. Tänään ohjemassa on lisää rannalla loikoilua ja kivan ruokapaikan metsästystä. Kuvien hame on Iinalta lainassa, toppi puolestaan ikivanha kirpparilöytö. Aurinkolasit myös Iinuskalta koska aurinkolasikarmani tällä matkalla tuntuu olevan aivan uskomaton. Yhden parin unohdin kokonaan pakata mukaan (kotelo sen sijaan kyllä tuli löytyi laukusta) ja rakkaat ray-banini puolestan vääntyivät kun lauma saksalaisia keski-ikäisiä naisia kirmasi auringonpalvontapisteeni ohitse lähimmälle jätskikiskalle. Saksalaisista jäätelöfaneista ja pakkolomalle joutuneista reiskoista huolimatta, ah Nizza <3

ps. Kuvista voi ehkä päätellä, että oliko se Iina vai allekirjoittanut joka rannalla päästi suustaan sanat “Äh, tuulee niin paljon, ettei täällä mitään aurinkosuojia tarvitse”.