Ah, juuri tätä rakastan kirppareissa. Ikinä ei tiedä mitä löytää ja toisinaan löytää juuri ne pari juttua joita on harkinnut hankkivansa kaupasta muutaman kymmentä kertaa kallimpaan hintaan. Tässä tapauksessa silkkipaita ja läppärilaukku. Molemmat löytyivät oman myyntipöydän vierestä ( ah, kiitos muuten kaikille ostajille! kaappi tyheni aika kivasti :) ) ja ovat suorastaan pelottavan täydellisiä.

ps. mikä ihme saa ihmiset varastamaan kirpparilla! hei, ihan oikeasti, ehkä alhaisinta ikinä. Omasta pöydästä katosi pari mekkoa ja kirjoja. Varsinkin nuo kirjat harmittavat sillä mielelläni olisin niille suonut kivan, rehellisen kodin. pöh.

Viimeinen Nizzapäivä. Aamiaisreissulla törmättiin allekirjoittaneen suureksi riemuksi ja poikakaverin melkein yhtä suureksi harmiksi, antiikkitoriin. Saatoin vähän villiintyä siellä kaikkien niiden aarteiden keskellä ja yritin taivutella kähäräpäätä sinnikkäästi niin hopeisen soppakauhan kuin käsin kirjottujen lautasliinojenkin ostoon. Loppujen lopuksi mukaani lähti kuitenkin vain yksi asia, sillä tämän löydettyäni olin yksinkertaisesti vain niin onnellinen, että muiden kojujen katselu unohtui täysin.

Olen etsinyt erästä tiettyä cáme-korua useamman vuoden. Olen käynyt jokaisilla vastaantulevilla antiikkimarkkinoilla ja vieraillut kymmenissä koruliikkeissä. En kuitenkaan ole koskaan onnistunut löytämään sitä täsmälleen oikeanlaista. Sitä, mikä mielessäni yhdistyy mummiin, lapsuuteen ja vanhoihin Sissi-elokuviin. Hieman vielä vaikeuttaakseni etsintääni, olen itsepintaisesti kuvitellut tuon kultapohjaisena näkemäni korun hopeiseksi.

Ja tänään löysin sen. Juuri oikeanlaisen. Koru on hopeapohjainen, se on 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä, siitä löytyy niin koukku kaulaketjulle kuin rintaneulakin. Se on täydellinen ja onnistuin jopa vahingossa tinkimään hintaakin parisen kymmentä euroa alaspäin vaikka myyjä ei osannut melkein sanaakaan englantia ja oma ranskani oli aivan yhtä olematonta.

<3

Ihana kaunis maanantai! Ihotautilääkäritäti kirjoitti reseptit troopeille joita mahdollisesti tarvitsen vaihdossa katastrofivyöhykkeen ( myös ihonani tunnetaan ) hoitamiseksi. Pentikissä tuhlasin työpaikan läksiäislahjakortin juuri siihen ihailemaani torkkupeittoon ja illalla pääsen vielä läksiäisdrinkeille Sallan ja Moukun kanssa. Ei taideta enää nähdä toisiamme ennen tyttöjen syksyistä Itävaltareissua, joten kiva päästä vielä vähän juoruilemaan.

Ja nyt taidankin kyllä käväistä tuolla työpaikan puolella mutta oi,oi,oi, viimeinen työviikko ja sitten pari päivää kotilomailua, Nizzaan ja lopulta vaihtoon. Onpas elämä kivaa. Nyt pitäisi vain enää saada päätettyä kumpi uusista neuletakeista pääsee tänään päälle. Molemmat löytyivät viikonloppuna kirpparilta. Valkoinen Marc O´Polo lähipöydästä ja Zaran vaaleanpunainen Sallan kirpparikamoista.

ps. kotipostausta toivoneet: yritän napsia kuvat lähipäivinä:)

ps2. oho, tuollahan on ihan helle. taitaa jäädä molemmat neuleet viettämään vapaapäivää.

Yksi elämäni keskeisimmistä periaatteista on hyvin yksinkertainen: Kirpputorilla on kirpparihinnat. Ja jos joku kehtaakin pyytää oikeastaan mistään vaatekappaleesta enemmän kuin kympin, katoan paikalta niin nopeasti kuin sen hetkisillä kengilläni pääsen. Ymmärrän kyllä, että jotkut tuotteet ovat merkkinsä yms. vuoksi arvokkaita vielä käytettyinäkin mutta ääh, pliis myykää ne vaikka huuto.netissä. Kirppari on sitä varten, että parilla kympillä löytää kasan kivoja juttuja;)

Niin, tämä oli ohjenuorani aina tähän aamuun saakka. Aina siihen hemputin hetkeen kun näin eräällä rekillä Malene Birgerin ehkäpä kauneimman mekon johon tarrauduin kuin meidän lähikapakan vakijuoppo aamuolueensa. Mekko oli 70 euroa. Hemmetti sentään seitsemän kymppiä kirpparilla! Väänsin ruman naaman ja viskasin takaisin rekkiin. Kymmenen minuutin päästä ymmärsin, että voi samperinsamperi en voi mitenkään kuvitella huomista ilman tuota mekkosta. Juoksin takaisin ja vinkumalla ulisin hinnan viiteen kymppiin. Myyjä suostui nihkein hampain mutta sain Birgerini. Koska se todella on upeista upein ei varsinaisesti harmita mutta hiukan on kuitenkin itsensä pettänyt olo. Tekee jatkuvasti mennä peilin eteen ja aloittaa saarna: ” eikö me olla sovittu, että näin ei toimita…”

Huoh, niinhän sitä aina sanotaan, että aikuisena joutuu joskus laittamaan periaattensa punnintaan mutta en vai ikinä olettanut, että se olisi oikeasti näin sielua repivää. Ja ainakaan kukaan ei sanonut, että tähän punnintaan liittyy unelmamekko.

Voi jehna näitä muuttamisen iloja. Ulkona pauhaa ihanat helteet mutta jalat ovat huonekalujen kolhinnasta niin mustelmilla, että shortseja ei voi edes ajatella. Laskin äsken molemmista jaloista pitkälti yli 20 mustelmaa. Ah, kesäsääret, here I come;)

Farkkujen ja pitkien helmojen avulla lienee siis pakko sinnitellä seuraavat päivät. Onneksi kämppä kuitenkin aiheuttaa vielä sen verran sisustusvaivaa, että eipä tuonne ulos ehtisi pahemmin hengailemaan. Sen verran kuitenkin ehdin ulkona käväistä ( siis muualla kuin uudessa vakiomestassani Ikeassa ), että kävin nappaamassa läheisen Kierrätyskeskuksen tangolta äärisöpön pitsipaitajakkusen ( sanaväännöshirviö huomioitu ). Pitsijuttu on ollut ostoshetkestään lähtien päällä tai vähintäänkin käden ulottuvilla joten lienee turvallista sanoa, että siihen tuhlatut kaksi euroa eivät menneet hukkaan;)

All right, tauko ohi, nythän sitä voisikin lähteä vaikkapa kokoamaan uutta vaatekaappia.